Sodanjulistus!?

On tunnustettava, että tasavallan poliitikot ovat palstanpitäjälle tuoneet jo 14 vuoden ajan särvintä ja muutakin lisuketta leivän päälle. Siksi hieman odottelinkin eduskunnan syysistuntokauden alkamista kuluvan viikon alussa eli aavistelin jutun juurta ja muuta aihepiiriä tekstiin olevan pian taas ilmassa. Ja tulihan sitä. Tosin tällä kertaa jälleen valtakunnan hallituksen toimesta. Kun persusporvarihallituksen kolmen ässän kopla julisti omat, ay-liikkeen suuntaan sodanjulistukselta vaikuttavat suunnitelmansa kilpailukykytoimien elvyttämiseksi, koko ay-liike älähti ja osa myös eduskunnan oppositiosta. Ja vaikka julistuksessa pääministerin suulla tuotiin varsin selväsanaisesti julki, että kysymys on palkansaajien panoksesta yhteisiin kilpailukykytalkoisiin, syystä tai toisesta toimet kohdistuvat kaikkein ankarimmin julkiseen sektoriin ja erityisesti sen naisvaltaisiin aloihin, kuten sairaanhoitohenkilöstöön, jonka työllä tuskin on kovinkaan paljon tekemistä Suomen kilpailukyvyn kanssa.

Suomea on vuosien saatossa kehuttu ja ilmeisesti myös kadehdittu siitä sopimisen kulttuurista, jolla asioista on neuvottelemalla päästy yhteisymmärrykseen. Hallituksen sanelupolitiikka ja paluu 100 vuoden takaisiin käytäntöihin romuttaa koko järjestelmän. Jos sopimusjärjestelmän yli on mahdollista kävellä, kuten hallitus näkyy olettavan, olisi mielenkiintoista tietää miksi hallituksen toimet kohdistuvat ainoastaan sairaisiin ja pienipalkkaisiin työntekijöihin. On myös kyselty, eikö vastaavanlaisella sopimusten ylikävelyllä voitaisi määrätä myös palkkakatto. On puhuttu 20 000 eurosta kuukaudessa, joka on jo sinänsä melkoinen ansiotaso, mutta eiväthän korpit korpin silmää noki.

Kun herra Sipilän päsmäröimän hallituksen julistuksessa yksiselitteisesti ilmoitetaan, että työelämää muuttavat esitykset on tarkoitus toteuttaa “pakottavalla, nykyisten työehtosopimusten päätyttyä sovellettavalla lainsäädännöllä, joka on voimassa seuraavan työehtosopimuskauden alkaessa”, ei tarvitse ihmetellä, miksi työntekijäosapuolella tunteet käyvät kuumana. En tiedä, eikä ilmeisesti kovin moni muukaan, koska Suomessa olisi käytetty lainsäädäntötyössä pakottamiselementtiä, vai onko koskaan.

Siitä huolimatta, että hallitus tullee saamaan sitä, mitä tilaa varsinaisia ja virallisia lakkovaroituksia ei vielä ole ehditty antaa. Mielenkiintoista kuitenkin on, että ensimmäinen palstanpitäjän silmään sattunut aihetta sivuava blogikirjoitus oli otsikoitu seuraavasti: ”Lakkoon!” Kiinnostavaksi tekstin teki se, että sen oli kirjoittanut Suomen poliisijärjestöjen liiton (SPJL) puheenjohtaja Yrjö Suhonen. Kysymys ei siis ollut kenestäkään ay-liikkeen tunnetusta lakkokenraalista tai muusta häirikkökäyttäytyjästä, vaan Suomen lakia ja järjestystä valvovien tahojen edustajasta.

Eipä tässä taaskaan kai muuta voi kun todeta kolmen ässän koplan suuntaan ja erityisesti muistutuksena herra Soinille, että kuinka te kehtaatte ja kehtaattehan te. Kaikkea se ministeriauton pehmeä nahkainen takapenkki teettää.