Väyrystelyä, mitä se sitten onkaan?

Pohdiskelin, että miksikä Paavo Väyrysen viimeaikaista kohellusta oman puolueen perustamiseksi voisi kutsua, enkä keksinyt sen osuvampaa ilmaisua kuin väyrystely. Jos ilmaisu ei avaudu, ei se mitään, sen verran Väyrysen touhut ovat sekavia, etten sanoisi suorastaan sekopäisiä, että ainakaan tämän kirjoittaja ei löydä niistä minkäänlaista tolkkua, josta sivumennen sanoen, on tullut tämän päivän muotisana ja kaikilta – jopa Paavo Väyryseltä – lienee lupa odottaa jonkinlaista tolkullisuutta.

Ensimmäinen – edes jonkin verran tolkullinen mielleyhtymä – joka tuli mieleen näistä Väyrysen viimeaikaisista edesottamuksista oli, että nyt Paavo on keräämässä lelujaan ja vaihtamassa hiekkalaatikkoa, kun kepusta ei löytynyt kannatusta hänen kansalaisaloitteelleen, joka koski Suomen eurosta eroamista. Kun aiheeseen liittyviä kirjoituksia ja Väyrysen omia lausuntoja luki ja kuunteli, homma tuntui menevän aina vaan sekavammaksi eli sanaa “väyrystely”, vaikka varsin sekava ja mitäänsanomaton ilmaisu on sekin, voitaneen hyvin käyttää kuvaamaan Paavo Väyrysen aivoituksia ja toimintaa.

Periaatteessa, jotain tällaista saattoi olla siis odotettavissa. Sen verran ahdasta jo jonkin aikaa on ollut kepun ja Väyrysen yhteisellä hiekkalaatikolla. Paavo Väyrysen suunnitelmat pesäeron tekemiseksi ovat kuitenkin niin outoja ja aiemmin kokemattomia, että sellaiseen toimintamalliin ei ainakaan Suomessa ole ennen turvauduttu. Toki puolueloikkareita on aina ollut eikä uusien puolueiden perustaminenkaan aivan ennen kuulumatonta ole, mutta ajatuksen siitä, että Väyrynen perustaisi uuden oman puolueen ja pysyisi edelleen keskustan jäsenenä on aika outo. Mutta aikeet – ainakin teoriassa – on siunannut kepun nykyjohto ilmoittamalla, että ei Väyrystä ainakaan oltaisi erottamassa, vaikka uusi puolue syntyisikin. Jos antaa mielikuvitukselle vallan, voisi ajatella, että Paavo Väyrynen sekä oman kansalaispuolueensa, että Suomen keskustan jäsenenä saattaisi samanaikaisesti eduskunnassa edusta niin hallitusta, kuin oppositiotakin. Toinen kummajainen, joka ei mahdu palstanpitäjän yksinkertaiseen arkijärkeen on se, että tulisiko Väyrysen kansalaispuolueesta jonkinlainen eliittipuolue, kun hän on ilmoittanut, että sen jäseninä olisi ainoastaan kansanedustajia ja europarlamentaarikkoja. Kovin isoksi ei Paavon puolue noilla jäsenmäärillä tulisi kasvamaan eikä ainakaan nimi kuvaisi tai nimi vastaisi kovin hyvin puolueen jäsenkuntaa. Sillä informaatiolla, joka tätä kirjoitettaessa on saatavilla, näyttääkin siltä, että ainoa kelvollinen jäsen Väyrysen kansalaispuolueeseen tullee olemaan Paavo Väyrynen itse. Siinä sitä taustaa väyrystelylle, ottakoon selvää kuka viitsii ja haluaa.