KESÄLINJAT

Kävin jokin aika sitten pääkaupungissa ja poikkesin ruokailemaan paikalliseen lounasravintolaan. Kuten tällaisissa paikoissa yleensä, myös tässä ravintolassa asiakkaiden saatavilla oli niin sanotun salaattipöydän antimia.
Kanssani samaan aikaan salaattipöydän ääreen sattui kaksi jo varhaisessa keski-iässä olevaa naishenkilöä, joiden sananvaihtoa en tiedonhaluisena ihmisenä malttanut olla kuuntelematta ja minnekä minä korvani olisin pistänyt, sen verran äänekästä keskustelu oli.
Rouvat keskustelivat tulevasta kesästä ja siihen liittyen linjojen saamisesta ranta- ja uimapukukelpoiseksi. Toinen rouvista oli päättänyt olla syömättä muuta kuin pelkkää salaattia siihen saakka kunnes asetettu tavoite on saavutettu. Toinen myönteli todeten, että saattaisi olla ihan kelvollinen keino ja että jospa hänkin alkaisi kokeilla.
Uteliaana seurasin, kun rouvat lastasivat lautasilleen mahtavat kasat vihreää salaattia, johon oli lisäksi laitettu tuoretta kurkkua ja tomaattia. Tämän jälkeen oli kastikkeen vuoro. Molemmille lautasille salaattikeon päälle kaadettiin silmämääräisen arvioni mukaan 1-1½ desilitraa salaattikastiketta. Vaikka en ravinto-opin asiantuntija olekaan, sen verran olen tutustunut ruoanlaiton saloihin, että tiedän salaattipöydissä tarjottavien kastikkeiden olevan varsin usein puhtaasti öljypohjaisia (ainakin tässä tapauksessa oli) ja että öljy on 100 % rasvaa. Tietenkin kasvispohjaisena kolestroolin kannalta terveellisempää kuin eläinrasvat, mutta rasvaa kuitenkin. (Voin rasvapitoisuus on muistaakseni 80 % luokkaa).
Kun rouvat vielä salaattiannoksensa syötyään patonginpalalla tarkoin pyyhkivät kastikkeen (lue puhtaan rasvan) suuhunsa, kävi väistämättä mielessäni, että näinköhän sitä kesäksi saadaan linjat kuntoon semminkin jos rouvat vielä päivän toisena ateriana syövät samanlaisen salaattiannoksen.
Kuten todettu, toki kasvisrasvat ovat eläinrasvoja terveellisempiä, mutta tuskin tuskin sillä linjojaan hoikistaa, että nauttii puhdasta rasvaa 2-3 desilitraa päivässä.