Vuosi vatuloituna

Mikäli havaintokykyni on toiminut, kuluvalla viikolla tulee kuluneeksi tasan vuosi, kun tasavallassa on hallituksen toimesta harrastettu kyseisen joukkion itse määrittelemää vatulointipolitiikkaa. Ja vaikka vatuloini muuten merkitykseltään tarkoittanee lähinnä saamattomuutta, hallituksen harjoittaman politiikan keskeisin tarkoitus ja päämäärä tuntuu olleen ensisijaisesti vähävaraisimman ja köyhimmän kansanosan kyykyttäminen.

Vuoden merkkipäivän innoittamana on mielenkiintoista vilkaista viimeisimpiä gallup-lukuja, jotka osoittavat, että kansalaisten vaaleissa antama valtakirja on hallituspuolueiden kannatuksen osalta supistunut varsin vaatimattomiin lukemiin. TNS gallupin puhelinhaastatteluna tekemän tutkimuksen mukaan hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus oli 47,7 prosenttia. Yksi pieni detalji sattui tutkimuksessa silmään. Sen mukaan vuoden 2015 eduskuntavaaleissa perussuomalaisia äänestäneistä enää ainoastaan 32 prosenttia tekisi saman, jos vaalit järjestettäisiin nyt. Vielä kesällä 2011, kun mielipidetiedustelujen mukaan persujen kannatus oli huipussaan, kannatuslukemat kipusivat 22 ,7 prosenttiin haastatelluista. Viimeisin kannatuslukema on 9,3 prosenttia. Sen on ohittanut varsin selvästi jo vihreidenkin suosio, joka 11,4 prosentin kannatuslukemalla näyttäisi olevan toiseksi suurin oppositiopuolue. Pienimmistä oppositiopuolueista myös Vasemmistoliiton kannatus on ohittanut puolueen vaaleissa saaman kannatuksen.

Suurimman puolueen ja samalla luonnollisesti myös suurimman oppositiopuolueen viitan on saanut harteilleen SDP. 22 prosentin kannatus keskustan 20,7 kakkossijaa vastaan antaa varsin selvän etumatkan. Se ei kuitenkaan – ainakaan välttämättä – tarkoita sitä, että demarileirissä olisi perusteita röyhistellä rintaansa tai muuten harrastaa minkäänlaista pullistelua. Suurin, tai edes kovin merkittävä syy demarikannatuksen kasvuun ei todennäköisesti ole demareiden harjoittama oppositiopolitiikka, vaan kansalaisten tympääntyminen kolmen ässän harjoittamaan hallituspolitiikkaan.

Suomessa on – Kekkosen jälkeen – totuttu siihen, että hallitukset, joitain pienehköjä muutoksia lukuun ottamatta, istuvat koko vaalikauden. En toivota Sipilän johtamalle porukalle onnea tai menestystä, enkä edes pitkää ikää. Vuoden mittainen harjoittelujakso, jos mikä, osoittaa sen saamattomuuden (vatuloinnin), jota tasavalan hallitus on toiminnassaan harjoittanut. Mitään mairittelevaa ei löytynyt siinäkään listassa, jossa äskettäin arvioitiin kouluarvosanoin hallituksen yksittäisiä ministereitä. Joka osoittaa sen, että hallituksen jatkaessa, ainakin yksittäisten ministerien kierrättämiseen kannattaisi suhtautua vakavasti.