Kierre jatkuu

Näyttää vahvasti siltä, että välimerelliset euromaat uskovat löytäneensä ikiliikkujan. Ikiliikkujan, jolta oletetaan olevan mahdollista kupata tuoretta tuhlattavaa, kun omien hölmöilyjen aiheuttamat laskut alkavat painaa päälle. Ja jonka ilmeisesti oletetaan toimivan maksuautomaattina, jossa asiansa hyvin hoitaneet maat kiirehtivät kilvan pelastamaan niitä, jotka lepsuilullen ja taloudellisen toimintakykynsä markkinavoimien silmissä tyrien, ovat saattaneet maidensa talouden tilaan, josta voivat syyttää vain ja ainoastaan itseään.

Ainakin Suomessa jo pienet lapsetkin tietävät, että samalla hiekkalaatikolla leikkiminen edellyttää yhteisiä sääntöjä, joita kaikkien tulee noudattaa, muuten leikit loppuvat lyhyeen. Nyt Euroopassa ja euroalueella erityisesti ollaan tilanteessa, jota voi verrata lasten hiekkalaatikkoleikkeihin Piruparan ollessa alle kymmenvuotias.

Samassa pihapiirissä asui perheitä, joiden isät olivat samassa työpaikassa. Yksi esimieskin oli perheineen asettunut samaan asuinyhteisöön. Vaikkei esimies itse pyrkinyt asemaansa vapaa-ajallaan millään tavoin korostamaan, kotona asioista ilmeisesti oli keskusteltu. Siitä seurasi se, että esimiehen 8-vuotias poika pyrki pomottamaan, jopa pompottamaan ikätovereitaan yhteisellä hiekkalaatikolla. No, ihminen – tai ainakin lapsi – on oppivainen ja tultuaan muutaman kerran häädetyksi yhteisistä leikeistä ja yhteiseltä hiekkalaatikolta, myös esimiehen pojalle alkoi sääntöjen noudattaminen maistua.

Jälkiviisastelu ei koskaan ole kovin fiksua, mutta suomalaisena veronmaksajana nykytilanteessa on oikeus – jopa velvollisuus – esittää joitain kysymyksiä. Siis tarkoittavatko esimerkiksi sanat verotus, korruptio, valtiontalouden tasapaino tai vaikkapa velkaantumisaste samaa kaikissa euromaissa? Mihin perustuu eläkkeiden maksaminen kuolleille? Mihin, Italian pääministeri Mario Monti perustaa väitteen, että Suomi on syyllinen siihen, että Italian ja Espanjan lainakorot ovat lähteneet nousuun, kun itse ovat asiansa sotkeneet totaalisesti? Siinä pari asiaa malliksi. Piruparan palstatila ei riittäisi kaikkien mieltä vaivaavien kysymysten esittämiseen.

Voidaan tietysti sanoa, että suomalaisten on kohtalaisen helppo ärhennellä hukkuville, kun oma pää on vielä pinnalla. Mutta löytyneekö maailmasta – Euroopasta ei ainakaan – yhtään toista maata, joka säntillisesti olisi hoitanut velkansa. Ja huonoinakin aikoina – kuten 1990-luvun laman syövereissä, myös suomalaiset joutuivat kulkemaan maailmalla hattu kourassa pyytelemässä laina-apua. Mutta toisin, kun nämä välimerelliset, niin kutsutut yhteistyökumppanit, suomalaiset olivat varautuneet tarjoamaan lainoillensa myös todellisia vakuuksia. Luottamus on kaiken yhteistoiminnan kiistaton perusta.