KYSYTÄÄNKÖ KANSALTA?

Kansanäänestykset, jonka sanan etuliitteeksi pitäisi virallisesti vielä merkitä ilmaisu neuvoa-antava, ovat Suomessa, toisin kuin monissa muissa maissa peräti harvinaisia. Monien mielestä riittää, että kansalaiset neljän, viiden tai kuuden vuoden välein vaivautuvat kertomaan mikä on se puolue ja kuka on se henkilö, jonka viisauteen ja arvostelukykyyn he ovat valmiita luottamaan niin paljon, että uskovat yhteisten – siis omien – asioidensa hoidon heidän tehtäväkseen.
Kansanäänestysten esiintymistiheyden harvalukuisuus osoittaa myös sen, että kansalta vaaleissa valtakirjansa saaneet edusmiehet luottavat myös itseensä ja omaan viisauteensa. Tästä syystä kansan kannanottoja ei ole katsottu tarpeelliseksi tiedustella Suomen historian aikana paria kertaa useammin. Joidenkin kansan äänellä elämöivien edustajien omahyväinen usko oman viisautensa ylivoimaisuuteen on saanut joskus suorastaan naurettavia piirteitä. Se on ilmennyt useammankin kansanedustajan kannanotoista, joiden mukaan kansalta itseltään puuttuu kyky ajatella järkevästi ja vastata mielipiteensä mukaisesti kansanäänestyksessä esitettyyn kysymykseen. Monilta kansanedustajilta näyttää unohtuneen tyystin, että saman kansan väitetty kyvyttömyys järkevään äänestyskäyttäytymiseen on vienyt heidät itsensä niihin vallan kammareihin, mistä käsin he äänestäjiään ovat arvostelemassa.
Tällä hetkellä tiettävästi ainakin kymmenen EU:n jäsenmaata on tehnyt päätöksen kansanäänestyksen järjestämisestä. Äänestettäväksi tulee tietenkin sopimus, jota EU:n perustuslaiksikin kutsutaan. Koska Suomen varsinaisen päätöksentekokoneen eli valtakunnan hallituksen keskuudessa kansanäänestyksestä ollaan oltu hyvinkin hiljaa (pl. Pekkarinen), voitaneen ylle merkittyyn viitaten, perustellusti kysyä: Onko tasavallan hallitus, jonka jäsenet kaikki ovat myös vaaleilla valittuja kansanedustajia, sitä mieltä, että näiden kymmenen maan kansalaiset ovat jotenkin kyvykkäämpiä, järkevämpiä tai jopa fiksumpia kuin me suomalaiset ? Vai onko niin, että näiden maiden päätöksentekijät ovat, päinvastoin kuin Suomessa, niin kyvyttömiä tekemään päätöksiä, että asioita on kysyttävä kansalta ?
Ehkä kaiken takana kuitenkin on pelko. Pelko siitä, että suomalaiset viisaudessaan äänestäisivät EI koko perustuslaille. Tästä seuraisi, että ne EU-maat, jotka hyväksyisivät perustuslain, eläisivät “onnellisina” uuden lain huomassa. Kun taas lain hylkääjät, kauhukuvien mukaan siis myös Suomi, joutuisi sivuraiteelle, pääsemättä enää koskaan niihin ytimiin minne sillä on niin kiihkeä halu päästä.