Eurooppa

Siitä se käynnistyi!

Siitä se siis käynnistyi! Ylen uutisten julkaisemasta ja ainakin tämän kirjoittajan silmään ensimmäisestä sattuneesta mielipidetiedustelusta, joka koski puolen vuoden kuluttua järjestettävien Euroopan parlamenttivaalien ennakointia.

Vaikka eurovaalien on sanottu olevan hyvin pitkälle henkilövaali, jossa ehdokkaiden vaalipiirinä on koko maa, puolueet kuitenkin kisaavat kannatuksestaan samalla tavalla kuin missä muussa vaalissa tahansa. Tässäkin – pari päivää sitten julkaistussa – mielipidetiedustelussa selviteltiin puolueiden keskinäisiä kannatuslukuja. Virallisia ehdokkaita kun vasta ollaan etsimässä. Mepeiksi Euroopan parlamenttiin halajavia toki on jo toki ilmoittautunut.

Nyt julkaistu mielipidetiedustelu kertoo, että kokoomus ja keskusta kisaavat kannatuslukemissa puolueiden kärkikaksikossa yhden prosenttiyksikön erolla kokoomuksen pitäessä kärkipaikkaa 22,7 prosentin kannatuksella. Se tarkoittaa, että juuri kokoomuksella – ainakin teoriassa – olisi mahdollisuus kasvattaa nykyinen europarlamentaarikkojensa määrä kolmesta neljään.

Kolmanneksi mielipidetiedustelussa yltäisi perussuomalaiset 17 prosentin kannatuksella, joka tarkoittaisi 7,2 prosenttiyksikön kannatuksen lisäystä vuoden 2009 eurovaaleihin verrattuna, joka parlamenttipaikoiksi muutettuna tarkoittaisi kahden paikan lisäystä nykyiseen yhteen paikkaan. Nyt julkaistun mielipidetiedustelun mukaan demareiden kannatus olisi edelleen laskussa. 15,4 prosentin kannatuksella he kuitenkin säilyttäisivät nykyiset kaksi parlamenttipaikkaa.

Pienistä puolueista kristillisdemokraatit ja Rkp olisivat menettämässä paikkansa. Sen sijaan vasemmistoliitolle mielipidemittaus lupailisi paluuta Euroopan parlamentin jäseneksi. Suurimman tappion eli 4,3 prosenttiyksikön kannatuksen laskun joutuisivat kärsimään vihreät ja menettäisivät toisen kahdesta paikastaan.

Eurovaalit eivät ole koskaan olleet suomalaisten suosiossa ja äänestysprosentit ovat jääneet yleensä varsin alhaisiksi. Tämän mielipidetiedustelun mukaan varmoja äänestäjiä olisi 31,2 prosenttia ja hieman enemmän eli 31,8 prosenttia kyselyyn osallistuneista äänestäisi melko varmasti. Ilman vertailevaa tutkimusta voisi näppituntumalla olettaa, että äänestysprosentit liikkuvat eurovaaleissa ja ”Tanssii tähtien kanssa”-äänestyksissä samoissa lukemissa. Jälkimmäinen saattaa olla jopa suositumpi. Siinähän kun omaa suosikkiaan jokainen voi halutessaan äänestää monta kertaa.

Nyt puheena oleva mielipidetiedustelu oli todennäköisesti siis ensimmäinen eurovaaleja koskeva gallup. Virhemarginaalin kerrotaan olevan 1,8 prosenttiyksikköä suuntaansa. Vertailu 25.5.2014 pidettävien eurovaalien jälkeiseen tilanteeseen tulee oleman mielenkiintoinen.

Comments Off on Siitä se käynnistyi!