JOULUKELJUMIA 2004

Erilaista jouluun liittyviä, joulukeljumin aiheeksi kelpaavia lieveilmiötä on toki esiintynyt tänäkin vuonna, mutta jostain syystä Piruparan ärsytyskynnys on ollut tavallista korkeammalla tai muuten saavuttamattomissa, että mainittavampaa provosoitumisilmiötä ei näyttäisi tapahtuneen. Kun vallitsevalle säätilalle ei mitään voi, televisiossa esitetyt toistuvat kehotukset osallistua vähäosaisten lapsiperheiden joulujärjestelyihin, saivat kuitenkin sen verran aivotoimintaa aikaiseksi, että joulukeljumin julistukselle löytyi aiheentynkää.
Erilaiset rahan- ja tavarankeräykset joulun alla ovat kuuluneet kuvioihin ilmeisesti aina. Muistan selvästi, miten keräysten kohteina aikoinaan olivat vain ja ainoastaan rajaseudun lapset. Nyttemmin rajaseuduilla on ilmeisesti vaurastuttu tai vähäosaisuus on muuten levinnyt kattamaan koko tasavallan, koska erityismainintaa rajaseudusta ja sen lapsista ei enää vuosiin ole näkynyt.
Joulumielen kerrotaan syntyvän antamisen ilosta. Siitä kai näissä keräyksissäkin on kysymys. On suorastaan liikuttavaa havaita, kuinka ihmisillä riittää ostovoimaa oman joulumielen hankintaan. Erilaisia keräyksiähän riittää, kun lukuisat järjestöt ja muut yhteenliittymät kilvan tekevät pyyteetöntä työtä järjestämällä ihmisille mahdollisuuden joulumielen hankintaan. Onhan se sentään iloinen asia, että vähävaraisuus ja huono-osaisuus ovat levinneet ympäri valtakuntaa, näin mahdollisimman monille parempiosaisille tarjoutuu tilaisuus joulumielen ostoon. Puhumattakaan suurista ja vähän pienemmistäkin firmoista ja yrityksistä, jotka näin pääsevät kohottamaan imagoaan jaloina joulumielen tuojina.
Jotenkin en pääse ajatuksesta, että antamisen iloon liittyy hyvinkin oleellisesti myös saajan ilo. Jos pelkästään antaminen on niin iloinen asia, rahaa ja tavaraa saatettaisiin iloisin mielin jakaa ympäri vuoden. Näissä jouluisissa rahankeräyksissä saajat ovat kuitenkin hyvin epämääräinen ”vähäosaisten lapsiperheiden” joukko, joille parempiosaiset hankkivat tai ainakin ovat hankkivinaan jouluiloa ostamalla lahjoituksillaan itselleen hyvän joulumielen.
Kun kukaan lahjoituksen tekijöistä ei tiedä kuka hänen lahjoituksensa saa, antamisen ilon lopullinen toteutuminen jää mielikuvituksen varaan. On varmaan mieltä kohottavaa nähdä mielikuvissaan kuinka oma lahjoitus tuo jouluiloa sen kaltaisiin perheisiin, joita on kuvattu vaikkapa Putkinotko- ja Ryysyrannan Jooseppi-teoksissa.
En lähde esittämään epäilyksiä lahjoitusten perillemenosta tarkoitettuun kohteeseen, varsinkin kun toiminta- ja toimituskulut on ensin vähennetty päältä pois. Mielenkiintoista sen sijaan olisi tietää, mitä ovat ne vähäosaisuuden kriteerit, joiden perusteella lahjoituksia jaetaan? Ja kuka kohteet valitsee?