Juhlat

JUHLATKO UUSINTANA

Kuuluin itsenäisyyspäivänä siihen suomalaiseen kansanosaan, jolla televisio oli Ylen ykkösellä koko illan. Se johtuu kaiketi enemmän vuosien saatossa iskostuneesta tavasta kuin todellisesta kiinnostuksesta presidentin pippaloita kohtaan. Nytkin, jos presidentti olisi esiintynyt viimevuotisessa perinneasussaan ja jos aloitusvalssina olisi soinut Tonava kaunoinen, olisi voitu esittää vuoden takainen nauhoitus samoista juhlista. Tuskin monikaan olisi huomannut mitään eroa.
Juhlat alkavat tietysti aina kättelyseremonialla. Joka vuosi selostajat sekoilevat samalla tavalla kuka on tulossa kättelemään, kuka juuri kättelee ja kuka ihan äsken poistui kuvasta. Taas kerrottiin, että juhliin oli kutsuttu entistä enemmän ns. uusia kasvoja ja virkansa puolesta kutsuttujen joukko olisi pienentynyt. Sitä ei vain tavallinen televisiokatsoja huomaa, koska selostajatkin tuntevat vain ne, jotka juhliin ovat vuodesta toiseen osallistuneet ja nehän nyt tuntee koko kansa. Jopa Piruparka, joka ei mikään julkkisbongaaja olekaan tunnisti useampia kättelijöitä kuin mitä selostajat kertoivat.
Seuraavaksi asiaan kuuluu näyttää keltaiseen saliin kahville kokoontunut valikoitunut seurue. Sekin pysyy kutakuinkin samana vuodesta toiseen. Tosin Kekkosen aikana tämän valikoidun seurueen kunnia-arvoisin vieras oli säännöllisesti Neuvostoliiton suurlähettiläs, jonka läsnäoloa presidentin seurueessa muistettiin säännöllisesti korostaa. Nyt Venäjän suurlähettiläs taidettiin mainita ohimennen jossain sivulauseessa. Niin maailma muuttuu!
Ensimmäisen valssin odotus kuuluu luonnollisesti myös itsenäisyyspäivän vastaanoton traditioihin. En vain ymmärrä miksi? Yksikään niistä neljästä presidenttiparista, joiden tanssiesityksiä minä olen televisiosta vuosien varrella seurannut, ei tanssitaidoillaan ole häikäissyt. Yleensä päinvas-toin. Se kuitenkin on varmaa, että ensimmäinen valssi säännöllisesti televisioidaan, joten ne jotka epäilevät jääneensä tv-kameroiden ulottumattomiin kättelyseremoniassa, voivat varmistaa näkyvyy-tensä sijoittumalla tanssitilan vierelle pällistelemään.
Seuraavaksi on vuorossa nämä ”…mitä itsenäisyys teille merkitsee ” –haastattelut. Joka vuosi haastatellaan tietysti Jorma Ollilaa. Aikaisemmin pakkohaastateltavien joukkoon kuului luonnollisesti myös kenraali Ehrnrooth. Hänen tilalleen on tullut tavaksi kysellä Sauli Niinistöltä ja Tanja Karpelalta parisuhteen nykytilasta ja mahdollisista avioliittosuunnitelmista.
Joten ei mitään uutta auringon alla.

Comments Off on JUHLATKO UUSINTANA