PETTYNYT KANSALAINEN

– Taitavat jäädä nämä seuraavat vaalit väliin.
Näin sanoi tuttavani, jonka aikaisemmin olin kuullut kehottelevan kanssaihmisiään aivan päinvastaiseen käyttäytymiseen. Kun tiedustelin, että mikä on miehen mielen muuttanut, sain kuulla mielenkiintoisen tarinan, jonka seuraavassa pyrin kertomaan hänen sanoillaan niin kuin sen muistan
– Kun ensimmäisen kerran kävin äänestämässä, tilaisuus oli juhlallinen. Puku oli päällä, valkoinen paita ja kravatti kaulassa. Olinhan menossa täyttämään kansalaisvelvollisuuttani. Kekkonenkin oli silloin vielä aika tuore presidentti. Puolueen valinta olisi ollut helppoa, jos olisin vain jatkanut kodin perintöä, mutta halusin kuitenkin tehdä oman ratkaisuni, siihenhän minulla oli oikeus. Eikä se tuohon aikaan kovin vaikeaa ollutkaan. Koska olin toisen polven kaupunkilainen, enkä omistanut maata enempää, mitä sattui kynsien alla olemaan. Ei siis silloinen Maalaisliitto voinut tulla kysymykseen. Koska palkkapäivänä saadun tilipussin sisältö oli säännöllisesti loppu jo ennen seuraavaa tilipäivää, ei minusta hyvällä tahdollakaan saanut tehtyä pääoman omistajaa ja Kokoomuksen ää-nestäjää. Olin myös suomenkielinen, eikä tuolloin mielessä edes käynyt äänestää RKP:ta. Mitään vihreitä tai kristillisdemokraatteja ei noihin aikoihin – yli 40 vuotta sitten – ollut edes olemassa ja Vennamokin taisi yksin edustaa pientalonpoikia. Jäljelle jäi siis kaksi vasemmistopuoluetta. Molemmat toki edustivat työväestöä, mutta kun olin melko laiska lähtemään vallankumouksen tekoon, valitsin sosialistisen työväenliikkeen demokraattisen suunnan ja äänestin SDP:ta. Sen jälkeen ei ole käyty yksiäkään vaaleja, ettenkö olisi antanut ääntäni samalle puolueelle.
Nyt nämä molemmat ”loppusuoralla” olleet suomalaiset työväenpuolueet ovat yhdessä istuneet samassa hallituksessa kohta kahdeksan pitkää vuotta, aikana jolloin Suomen kansantalous on kasvanut enemmän kuin koskaan historian aikana. Ja mikä on tilanne? On työttömyyttä, turvattomuutta, eriarvoisuutta, potilasjonoja, kansainvälistä rikollisuutta, tuloerojen kasvua, heikompien syrjimistä, markkinatalouden maasutusta jne. jne …… listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Ensin ihmettelin, miksi Lipposta niin itketti viime kesän puoluekokouksessa, kun joku toveri oli pyytänyt häntä muistamaan joskus myös duunaria. Kunnes huomasin, että Paavolle taisi käydä kuin laulun Vanhalle merimiehelle eli ”…sydämessä niin kummasti liikkui, lipun oman kun nähdä hän sai … hän muisti taas pitkästä aikaa tuon armahan syntymämaan ja se kyyneleet poskilleen vierimään sai …”.
Koska mikään ei takaa, etteikö kaiken markkinaliberalismin ja globaalisen toiminnan huumassa työväenpuolueiden johtajien muisti alkaisi uudelleen pätkiä, taidan siis jättää äänestämättä.