PÄIVÄN PUHEENAIHE

Löytyisihän näitä – päivälle puheenaiheita. Valitsen kuitenkin yhden, joka vie mietteet 200 vuoden taakse ajankohtaan, kun yksi pitkä – vuosisatoja jatkunut – miehitysjakso Suomessa päättyi. Erilaisia aiheeseen liittyviä muistelutilaisuuksia on järjestetty ja teemaan nivoutuvia näytelmiä on näytelty eri puolilla maata, Suomen sodaksi kutsutun, kohtalaisen kahakan monilla tapahtumapaikoilla. Juhliakin on jo järjestetty ja juhlinta huipentunee näytelmään, jossa näytellään Porvoon valtiopäiviä, niiden autenttisilla ja väärentämättömillä tapahtumapaikoilla. Tämä on taas yksi niitä suosittuja roolileikkejä, jotka viime vuosina ovat saavuttaneet suurta suosiota.
Olen pohtinut sitä, mikä on juhlimisen aihe? Juhlitaanko sitä, että vuosisatoja kestänyt Ruotsin, Birger Jaarlin ajoista lähtien jatkunut, miehityskausi vihdoin päättyi. Vai onko juhlinnan aiheena se, että Suomi tuon sodan seurauksena pääsi autonomiseksi osaksi Venäjää ja sulkeutumaan runsaan sadan vuoden ajaksi, sen tsaarin suuriruhtinaalliseen suosioon.
Oli miten oli. Kaikille – edes nyky-Suomessa – ei näyttäisi vielä kirkastuneen se tosiasia, että paluuta yli 200 vuoden takaisiin aikoihin ei ole. Vai mitä on ajateltava Ida Asplundin esittämistä ajatuksista tai siitä, jopa häkellyttävästä, asiasta, että niin kutsuttua ruotsalaisuuden päivää Suomessa juhlitaan, Ruotsin kuningas Kustaa II Adolfin, 6.11.1632 Lüzenin taistelussa tapahtunutta kuolinpäivää muistellessa – tai peräti murehtiessa. Semminkin, kun muistetaan, että kysymyksessä on samainen herra, joka Eurooppaa valloittaessaan, tuli tapattaneeksi melkoisen joukon suomalaisia, sotilaiksi pakotettuja talonpoikia.
Toki Suomen ruotsinkielinen eliitti oli nopea oppimaan ja ymmärsi varsin nopeasti ruveta nöyräksi alamaiseksi myös suuriruhtinaan suuntaan. Oliko asenne ainoastaan nöyrä, vai oliko se myös nöyristelevä, siitä voidaan olla montaa mieltä. Joka tapauksessa, tietty elitistinen asenne oli iskostettu Suomen ruotsinkielisen asujaimiston selkärankaan niin tiukkaan, että se varsin laajasti on säilynyt siellä 200 sadan vuoden ajan, sukupolvelta sukupolvelle, aina tähän päivään saakka. Jos jotain hiipumista on havaittavissa, se mitä suurimmassa määrin on ollut harhaa – tai ainakin väliaikaista.
Usein on väitetty, että Suomi tuskin olisi itsenäistynyt Ruotsin vallan alta. Se tietenkin on spekulaatiota ja jossittelua. Todettava kuitenkin on, että tuskin missään muualla maailmassa, viiden prosentin kielivähemmistö kansasta, on kyennyt ylläpitämään ja jopa lisäämään itselleen monia sellaisia etuoikeuksia, joita kansakunnan kielienemmistölle ei ole tarjolla.