Juhlat

PIKKUJOULUN AIKAA

Näinä aikoina ja näillä leveysasteilla on kohta koittamassa aika, jolloin sana pikkujoulu ilmestyy päivittäiseen suomalaiseen kielenkäyttöön. Nimeltään ja sisällöltään pikkujoulu lienee melko suomalainen luomus. Kovin paljon en ainakaan minä ole muualla vietetyistä pikkujouluista kuullut. Tosin ainakin britannialaisissa yrityksissä on joulukuun alkupäivinä tapana järjestää kosteahkoja henkilökuntajuhlia, joista käytetään nimitystä ”christmas party ”.
Erilaisten seurojen ja yhdistysten kautta pikkujoulun vietto on laajentunut koskemaan myös eri firmojen ja muiden työyhteisöjen henkilökuntaa. Perimätiedon mukaan Kone Oy on ollut yritys, joka joskus 1930 – luvulla ensimmäisenä järjesti henkilökunnalleen pikkujoulun.
Myös suomalaiset ja nimenomaan työyhteisön keskuudessa järjestetyt pikkujoulut ovat olleet tunnettuja kosteudestaan. Sen lisäksi niiden on väitetty olevan jonkinlainen (jopa isohkokin) koettelemus parisuhteille. Vankkaan kokemuspohjaan nojaten voin vain sanoa, että jos henkilöllä on taipumusta tilaisuuden tullen ryhtyä varkaaksi, niin niitä tilaisuuksia kyllä löytyy muualtakin kuin pikkujouluista.
Itsensä hillitseminen ja kiukkunsa nieleminen on monessa tilanteessa ihan perusteltua käyttäytymistä. Jotkut ovat kuitenkin niin perusteellisia, että hillitsevät itsensä koko vuoden ja pystyvätkin siihen ehkä vain siksi, että pikkujouluissa päästetään sitten koko patoutunut suma liikkeelle. Silloin saavat tietenkin työtoverit kuulla kunniansa, mutta erityisesti esimiehet ovat silloin vaaravyöhykkeessä ja heidän henkilökohtaiset kykynsä ja ominaisuutensa tulevat silloin punnituiksi.
Pikkujoulujen oikeutusta on puolusteltu usein sillä, että henkilökunta pääsee rentoutumaan ja irrottautumaan työn aiheuttamasta rasituksesta ja arkirutiineista. Tilanne on kuitenkin se, että missään muualla ei tehdä töitä niin runsaasti ja puhuta työasioista niin paljon kuin firmojen pikkujouluissa. Poliisit jahtaavat rikollisia, timpurit rakentavat taloja ja palomiehet sammuttavat niitä. Tiedän tapauksen, jossa erään metallifirman pikkujouluissa yksi osanottajista oli jo heti alkuillasta pöydän alla. Kun ravintolan hovimestari meni häntä sieltä hätistelemään pois, kuului pöydän alta:
– Mä tuun ihan heti, kun saan tään sauman hitsattua valmiiksi.
Miellyttäviä pikkujouluja toivottelee

Comments Off on PIKKUJOULUN AIKAA