HEIDÄN PRESDENTTIYTENSÄ

Presidentit puhuttavat, niin meillä kuin maailmallakin. Meillä kestoaiheeksi ovat muodostuneet presidentin valtaoikeudet, joita on jo vähennetty reilulla kädellä ja joka on myötävaikuttanut siihen, että vallattoman presidentin valinta on voitu antaa kansan käsiin. Vallasta riisuttu presidentti ei enää kiinnosta spekulantteja, joiden käskyläisinä valitsijamiesten koettiin toimivan, joten suora kansanvaali voitiin säätää näyttönä kansanvallan toimivuudesta.
Presidentin supistettukin valta näyttää olevan joillekin liikaa ja monia näyttää närästävän, kun presidentti niitä vähiä valtaoikeuksiaan käyttäessään, voi aina vedota suoraan kansalta saatuun valtakirjaan. Sen verran tuo närästys näyttää yleistyvän, että presidentin valtaoikeuksia ei kohta ole puolustamassa kukaan muu kun Sauli Niinistö. Mikä toki, omaa presidenttiyttään vartovalta kruununprinssiltä, on täysin ymmärrettävää.
Muualla maailmassa presidenttejä ollaan valitsemassa sekä idässä, että lännessä. Niin Venäjällä kuin Yhdysvaloissakin presidenttien valtaoikeudet ovat aivan toista luokkaa kuin Suomessa. Ehkä nuo suuret valtaoikeudet ovat juuri ne, jotka aikaansaavat sen, että kansan sana ja päätösvalta noiden mahtimaiden presidentin valinnoissa näyttää muodostuneen lähinnä muodolliseksi.
Yhdysvalloissa äänestysprosentit jäävät yleensä jopa alle 50 ja äänet lasketaan niin moneen kertaan, että saadaan lopputulos, joka kulloiseenkin tilanteeseen sopii ja ellei se onnistu, presidentti määrätään oikeuden päätöksellä. Venäjällä korkeat äänestysprosentit sen sijaan ovat perua jo Neuvostoliiton ajalta. Tuolloin kukaan ei ihmetellyt, vaikka äänestämässä olisi käynyt 110 prosenttia jonkun alueen asukkaista.
Venäjällä näyttäisi toimivan myös tietty vallanperimysjärjestelmä. Toisin sanoen edellinen vallanhaltija, tässä tapauksessa herra Putin, valitsee itselleen perillisen, jota kansa saa sitten innokkaana äänestää. Tulemme näkemään parin kuukauden kuluttua, kuinka Dmitri Medvedevin saama äänisaalis tulee liikkumaan siellä 90 prosentin tietämissä.
Kun me suomalaiset hieman hymähdellen seuraamme presidentti-kuvioita niin idässä kuin lännessäkin, taidamme tuntea itsemme hyvinkin kansanvaltaisiksi ja demokratiakylläisiksi. Jostain syystä meiltä kuitenkin on joko unohtunut tai sitten emme välitä, että Euroopan unionista on ensi vuonna tulossa presidenttivetoinen instituutio, koska Euroopan neuvosto saa silloin puheenjohtajan, jota presidentiksi kutsutaan. Vaikka me hymyilemme suurvaltojen presidenttipeleille, emme taida huomata, että meille Euroopassa ei anneta edes teoriassa mahdollisuutta sanoa mielipidettämme Euroopan unionin presidentistä, tämän valinnasta nyt puhumattakaan.