Ennakoitavissa olevaa

Kun viime viikolla julkaistut mielipidetiedustelut kertoivat demareiden kannatuksen kasvusta ja vastaavasti perussuomalaisten suosion varsin rankasta alenemisesta, se tuskin oli kenellekään kovin suuri yllätys. Persujen tähän asti kestänyt hallitustaival ei mitään muuta antanut odottaakaan. Toisaalta, ei pidä demareidenkaan revetä riemusta. Heidän kannatuksen kasvunsa kun varsin vähän perustuu itse hankittuihin ansioihin tai omalla toiminnalla osoitettuun paremmuuteen muihin puolueisiin nähden. Totta toki on se, että eivät gallup-tulokset yleensäkään erottele, johtuuko kannatuksen kasvu omista fiksuista toimista, vai toisten totaalisesta hölmöilyistä. Tällä kertaa näyttäisi kuitenkin vahvasti siltä, että demarit korjasivat sadon persujen takinkääntöseremonioiden seurauksista.

Totta on myös se, että harvemmin hallituksessa istuvat puolueet kykenevät kannatustaan kasvattamaan ja oppositio on se paikka, missä kannatuslukemat yleensä nousevat, jos ovat noustakseen.

Aatesuunnasta tai puolueesta riippumatta kaikki tietenkin tulkitsevat mielipidetiedusteluja omista lähtökohdistaan käsin, eivätkä tulkinnat aina – jos koskaan – ole kovin objektiivisia arvioita omista toimista. Se tarkoittaa, että niin riemuissaan kun demarileirissä on tämänkertaisista kannatusluvuista ja niiden kasvusta oltukin, riemuitsemisen lähde ja niin kutsuttu sylttytehdas löytyvät persuleiristä.

Mielipidetiedustelut ja gallupit ovat luonnollisesti aina mielenkiintoista luettavaa, mutta niiden syvällisempi tulkitseminen on omaa, erityisosaamista edellyttävää toimintaa. Siitä huolimatta otsikossa esittämäni toteamus on perusteltu. Ja kuten tuli todettua, tilanne ei yllättänyt – kuin ehkä herra Soinin. Muita eivät puoluekentän kannatuslukemien muutokset hämmästyttäneet.

Ei työväenpuolueeksi ja duunarin etujen ajajaksi kukaan voi ryhtyä pelkästään julistautumalla. Sitä yritettiin muutama vuosi sitten jopa kokoomuksessa, kun Sauli Niinistöstä pyrittiin muokkaamaan työväen presidenttiä ja oikeistopuolue kokoomuksesta työväenpuoluetta mainoksissa esiintyviä työkaluvertauksia myöten, joka tietenkin oli yksi naurettavuuden huippu jopa patamustien porvarien keskuudessa ja suomalaisessa puoluekentässä. Idean isä ei ole tämän kirjoittajan tiedossa, mutta Jyrki Kataisen naama sopi yhtä huonosti työkalujen joukkoon, vaikka välineinä olisi ollut sirppi ja vasara, jota assosiaatiota mainoksella kaiketi haettiin.

Suomessa on – sitten Kekkosen ajan – totuttu koko vaalikauden istuviin hallituksiin. Vaikka pari poikkeusta onkin (Kiviniemi, Stubb) “tottumus on toinen luonto”, se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö maassa voitaisi vaihtaa istuvaa hallitusta, jos tai kun edellisen toimintakyky osoittautuu rajalliseksi. Tällaisessa tilanteessa uusi hallitus luonnollisesti rakentaisi ihka oman hallitusohjelmansa. Kuka tai ketkä siihen keskenään kykenevät? Se onkin jo aivan toinen asia. Aika näyttää, kumpi painaa jatkossa vaa’an kieltä enemmän, maisterisjätkän takamus ministeriauton takapenkillä, vai vaalilupaukset ja niiden toteuttaminen.