Illuusio elää

Tällaisella seniorikansalaiskokelaalla, jonkalaiseksi Piruparka itsensä laskee, muisti – vielä toistaiseksi – pelaa ja toimii kohtalaisesti. Etenkin muistikuvat kauempaa menneisyydestä ovat hyvin mielessä.

Muistin säilyminen antaa mahdollisuuden muistella presidentinvaaleja vuosien takaa. Olin kansakoulun ensimmäisellä luokalla ja juuri oppinut lukemaan, kun Kekkosta ensimmäistä kertaa, vuonna 1956, valittiin presidentiksi. Syntymäkotikaupungissani kaikkien pääkatujen varret olivat täynnä presidenttiehdokkaiden vaalimainoksia ja kun juuri omaksuttua lukutaitoa piti soveltaa kaikkiin mahdollisiin kohteisiin, vaalislogaanit iskostuivat seitsemänvuotiaan takaraivoon niin tehokkaasti, että pulpahtelevat esiin vielä 55 vuoden jälkeenkin. Noihin aikoihin – jos presidenttiehdokas jotain lupasi – hänellä oli, ainakin teoriassa, mahdollisuus toteuttaa lupauksensa. Sen jälkeen, kun presidentin valtaoikeuksia on järjestelmällisesti karsittu – käytännössä siis poistettu kutakuinkin kokonaan – ovat presidenttiehdokkaiden julkiset puheet ja keskustelut muuttuneet utopioiden esittelyksi. Vaalitentit ja muut vastaavat tilaisuudet, joissa asianosaiset referoivat tulevaisuusennusteita, alkavat muistuttaa lasten aina harrastamia jossitteluleikkejä. ”Mitä tekisin, jos olisin kuningas, presidentti, kaikkeen pystyvä Jumala tai peräti Kekkonen.”

Kun sivistyssanakirjan mukaan, sana illuusio tarkoittaa todellisuuden tuntuista kokemusta tai käsitystä, joka ei vastaa todellisuutta, voidaan sanoa, että nykyisessä suomalaisessa presidentinvaalitraditiossa illuusio elää ja vastaavasti, presidenttiehdokkaat elävät illuusiossa. He elivät siellä jo kuusi vuotta sitten ja kaksitoista vuotta sitten ja elävät edelleen. Illuusio vain on kasvanut sitä mukaa, kun presidentin valtaoikeudet ovat pienentyneet.

Uutiset kertovat, että valtiosääntöoppineet ja muut asiaan perehtyneet ovat olleet ihmeissään, kun presidenttiehdokkaille järjestetyissä keskustelu- ja muissa vaalitilaisuuksissa keskeisenä aiheena on ollut, muiden presidentin saavuttamattomissa olevien aihealueiden ohella, ainakin EU. Sen kehitykseen ja tulevaisuuteen ainakin Lipposella, Väyrysellä ja Soinilla näyttäisi olevan valtava hinku puuttua. Niinistö kaipaa Mäntyniemen iltakouluja, että pääsisi vaikuttamaan hallituksen suunnitelmiin ja Väyrynen lupaa puuttua jopa kuntauudistuksen tulevaisuuteen. Kaikki asioita, joihin tasavallan presidentillä ei ole todellista mahdollisuutta kajota. Ehdokkailla unelma vallasta kuitenkin elää vahvana. Ja mitä tekee Suomen kansa. Jossittelee ja unelmoi presidenttiehdokkaiden mukana ja haaveilee, että jos joskus saattaisin Kekkonen takaisin. Tai ainakin presidentille Kekkosen käyttämää valtaa, jolla tunaroivat poliitikot saataisiin nujerrettua.