Kepulikansaa

Viimeksi kulunut puoli vuotta eli aika, kun maan pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen joulun alla ilmoitti iskevänsä kintaat tiskiin ja lopettavansa niin maan kuin ”maalaistenkin” johtamisen, on tasavallan hallitus mitenkuten henkitoreissaan hoiperrellut kohti edessä olevaa viikonloppua. Keskustan kenttäväki valitsee puoluekokouksessaan Suomelle pääministerin, joka joko sivu- tai sitten päätoimenaan tulee hoitelemaan myös keskustan puheenjohtajan tehtäviä. Aika tulee näyttämään painotukset.

  Puheenjohtajaehdokkaita on kierrätetty näytillä ympäri valtakuntaa ja kahden kärki on erottunut joukosta. Puoluekokous valitsee myös puoluesihteerin. Vaisuhkoa puheenjohtajakisaa räväköittämään lähti pari viikkoa sitten ristiriitainen ja keskustaa jakava, monissa liemissä ja perunakuopissa kypsytetty Jarmo Korhonen ilmoituksellaan, että on käytettävissä myös jatkossa puoluesihteerin tehtäviin. Puheenjohtajakisan gallup-kärjessä keikkuvat Kiviniemi ja Pekkarinen ovat pitäneet kielen keskellä suuta, mitä tulee puoluesihteerin henkilöön. Sen sijaan – jo pelinsä menettäneenä pidetty – Paavo Väyrynen osoitti, että vanha kehäkettu on vielä voimissaan ja päätti pelata upporikasta tai rutiköyhää ilmoittautumalla Korhosen kannattajaksi. Toisin sanoen teoriassa lienee mahdollista, että Korhosen tyyliin ja toimintatapoihin ihastuneet innostuvat vielä kalkkiviivoilla äänestämään Väyrystä keskustan johtoon. Spekulaatiota, mutta mahdollisuuksien rajoissa. 

  Matti Vanhanen on koko pääministerikautensa kulkenut katastrofista toiseen ja siinä samalla pitänyt huolen, että kolumnisteilla on kiitollista jutun juurta keskustan tiimoilta riittänyt. Aika näyttää miten käy jatkossa. Puheenjohtajaehdokkaiden toiveista huolimatta, sen verran Vanhasen jäljiltä jäänee kuitenkin pöytää putsaamatta, että eivät aiheet aivan kerrasta tule loppumaan. Puhumattakaan tilanteesta, missä Korhonen jatkaisi entiseen malliin.

  Esillä olevia henkilökysymyksiä ryydittää vielä joukko keskustan sisäisiä mielipide-, ellei peräti linjaeroja. Sellaiset ikuisuuskysymykset kuten kaupungit vastaan maaseutu, ovat keskustassa aina ajankohtaisia. Etelän media vastaan muu Suomi, on ollut viime vuosien kestoaihe ja myös maakuntien näkemykset poikkeavat usein toisistaan. Ei siis ole ihme jos keskustan vanha herra, Seppo Kääriäinen, on sitä mieltä, että keskustalla on vaikeimmat paikat edessä sitten 1970-luvun.

  Tulevana viikonloppuna tunnelma kuitenkin tiivistyy. Monet niistäkin, jotka muuten viis välittävät koko politiikasta, ja sen ilmiöistä, istahtavat kuuntelemaan uutisia Lahdesta. Ovat suomalaiset sen verran kepulikansaa.