Kotimainen Politiikka

Kuin käärmettä pyssyyn

Koko syksyn on julkaistu eri tiedotusvälineiden tilaamia mielipidetiedusteluja, joissa on mitattu lähinnä ensi kevään eduskuntavaaleja silmälläpitäen puolueiden kannatuslukemia. Vaikka yksittäiset prosenttiosuudet kannatuslukemissa jonkin verran vaihtelevatkin, suunta näyttäisi olevan varsin yksiselitteinen ja osoittaisi keskustan hyvinkin suvereenia vaalivoittoa ja sitä, että Juha Sipilää ajetaan tasavaltaan pääministeriksi kuin käärmettä pyssyyn.

Sipilällä on myös meriittiä yritysjohtamisesta. Hän on esiintynyt – päinvastoin, kuin esimerkiksi perussuomalaiset – asiallisena ja jopa yhteistyökykyisenä ja -haluisena sekä rakentavana oppositiojohtajana. Näin ollen ei ole syytä epäillä gallupien ennustuksia semminkin, kun suomalaiskansalliseen tapaan kuuluu, että äänestystilanteessa potentiaalinen voittaja tulee keikkumaan kärkisijoilla myös lopputuloksissa. Ja tuota potentiaalista voittajaa kansalaiset etsivät ja äänestävät nimenomaan mielipidetiedustelujen perusteella. Voittajien joukossa kun on aina helpompi hymyillä – ainakin alkuvaiheessa.

Loppupeleissä ja vaalikauden edetessä kohti loppuaan, tilanne voi olla aivan toinen. Sillä sanomattakin lienee selvää, että yrityksen johtaminen on aivan eri asia kuin valtakunnan johtaminen pääministerinä. Yritysjohtamisessa päätavoite on aina maksimoida sen tuottama voitto jaettavaksi omistajille, kun taas yhteiskunnallisessa johtamisessa ensisijainen tarkoitus on tuottaa palveluita ja hyvinvointia kansalaisille.

Niin todennäköiseltä kun keskustan ja Juha Sipilän vaalivoitto ensi kevään eduskuntavaaleissa näyttääkin, kantona kaskessa tai kapulana rattaissa tullee olemaan entinen puheenjohtajakaksikko Paavo Väyrynen ja Matti Vanhanen, jotka molemmat ovat ilmoittaneet olevansa ehdokkaina huhtikuun eduskuntavaaleissa. Eikä heidän läpimenoaan tarvinne edes arvuutella. Voiko Sipilä syrjäyttää näitä kahta kokemusta omaavaa konkaripoliitikkoa esimerkiksi ministerilistalta – se jää nähtäväksi. Nähtäväksi jää myös mahdollinen tai mahdolliset hallituskumppanit. Muu ei liene ennakolta varmaa, kuin se, että Rkp:n ääni tulee takuuvarmasti kuulumaan hallituksen riveissä, etenkin, jos tai kun pakkoruotsista tullaan päättämään.

Näin tarkkailijana ja asioita sivusta seuraavana en malta olla huomioimatta myöskään sitä, kuinka lyhyt poliittinen muisti Suomessa on. Ei ole kulunut kuin nelisen vuotta siitä, kun keskusta piehtaroi niin kutsutuissa vaalirahoitussyövereissä, joiden seurauksena se sai historiansa huonoimman vaalituloksen ja entistä maalaisliittoa oltiin jo hautaamassa lopullisesti. Niin vaan tuokin pian unohtui ja ennätykset gallupeissa rapisevat. Mutta sehän tästä niin mielenkiintoista tekeekin.

Comments Off on Kuin käärmettä pyssyyn