Neuvonantajat

Suomalaisia on moitittu siitä, että me olemme hyvinkin kärkkäitä neuvomaan muita – lähinnä eteläisen Euroopan kriisimaita – siinä, kuinka eläminen suu säkkiä myöten on viisasta ja säästää ennen kaikkea meidän suomalaisten itse itsellemme keräämiä verovaroja.
 

  Myös meille jaellaan aika ajoin ohjeita. Neuvonantajina eivät niinkään toimi samat tahot, joita me olemme neuvoillamme opastaneet, vaan asialla ovat olleet pari ulkosuomalaiseksikin nykyisin usein miellettyä maailmanmiestä, jotka toki vielä nimeltä muistetaan myös Suomessa.
 

  Ensin oli äänessä aivojaan Ameriikan maalla pesettämässä käyvä Esko Aho. Hän esitteli tuon aivopesun tuloksia Helsingin Sanomien ”Vieraskynä”-palstalla todeten muiden muassa, että ”syyt talouskriisiin eivät löydy suhdanteista, holtittomista pankeista eikä edes valtioiden kehnosta taloudenpidosta”. Jo tuosta voidaan havaita, että mitään uutta ei amerikkalainen aivopesu ole Ahon aivoituksiin synnyttänyt. Ne, joilla dementia ei aivan kaikkea muistikapasiteettia ole vielä vienyt, muistavat, että Esko Aho oli juuri se pääministeri, jonka toimikaudella aloitettiin suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan alasajo.
 

  Ei osoita kovinkaan omaperäistä ajattelua Aholta, apinoida Amerikan oppeja kilpailukyvyn heikentymisestä neuvoina suomalaisille. Sen verran häpyä Aholta ulkosuomalaisena sentään löytyy, että ei suoraan lähde vaatimaan suomalaisen duunarin palkanalennuksia, kuten aateveljensä EK:ssa ovat tehneet. Siitä, mitä tarkoittaa Ahon ratkaisuksi esittämä, ”talouden perustan pitkäjännitteinen remontti”, ei ota selvää vanha Erkkikään. Samaa, mitään sanomatonta liturgiaa ja sanan helinää, jonka selväsanainen suomennos tarkoittanee sitä, että ratkaisut kriiseihin ovat myös Ahon mielestä revittävä jälleen kerran työntekijän selkänahasta.
 

  Toisena, juuriltaan toki savolaisena, mutta EU:n komissaarin tehtävissä täysin ulkosuomalaisena toimiva, vaikka sellaisena ei aina miellettynä, suomalaisten neuvonantajaksi, on jälleen kerran, ryhtynyt myös Olli Rehn.
 

  Hieman hävyttömämmin kuin Aho, joka kannanotoillaan apinoi muita kaltaisiaan lähinnä yleisellä tasolla, Rehn luettelee puolisen tusinaa konkreettisia toimia, joihin Suomen olisi ryhdyttävä talouskehityksensä parantamiseksi. Eivät Rehninkään ehdotukset silti mitään omaperäisyyttä, saati suuren ajattelijan aivoituksia osoita. Samat termit, kuten kilpailukyky, eläkeikä ja palkat esiintyvät monilla muillakin Suomea koskevilla kohennuslistoilla ja koskettavat eniten duunarin hyvinvointia. Sieltähän se maksaja aina kaivetaan. Luulisi sitä taakanjaon ja vastuunkantamisen halua löytyvän myös niiltä tahoilta hieman enemmän, jonne voimavaroja on tuloerojen kasvun myötä kertynyt. Eleenä presidentti Niinistön oma palkkioalennusehdotus oli esimerkillinen.