Riittääkö pelkkä arvovalta?

Muistan joskus jostain lukeneeni, että presidentti Svinhufvudin joskus 1930-luvulla radiossa pitämä uudenvuodenpuhe olisi vanhin Yleisradion arkistoista löytyvä nauhoite. Eli varsin pitkästä, noin 80 vuotta vanhasta, perinteestä on tasavallan presidentin uudenvuodenpuheessa kysymys. Omiin henkilökohtaisiin kokemuksiini on kuulunut vuosikymmenten saatossa kuunnella puolia eli kuutta Suomen kahdestatoista presidentistä.

Ensimmäiset muistikuvat liittyvät 1950-luvun alkupuoleen ja presidentti J.K. Paasikiveen. Hänen pitämiään uudenvuodenpuheita kuunneltiin tietenkin tuohon aikaan radiosta. Tunnustan, että muistan kyllä Paasikiven äänen, mutta en sanaakaan siitä, mitä hän mahtoi sanoa. Kekkosenkin puheet ovat jääneet muistikuvissa sisällöltään varsin hämäräksi. Ehkä siksi, että 25 vuoteen mahtuu kuitenkin saman verran uudenvuodenpuheita ja paljon muutakin puhetta. Jotenkin takaraivoon kuitenkin on jäänyt mielikuva, että Yya-sopimus ja hyvät suhteet silloiseen Neuvostoliittoon sekä Paasikivi-Kekkosen linja, joka muodosti varmasti 90 prosenttia Suomen silloisesta ulkopolitiikasta, olivat presidentti Kekkosen vakioaiheita ja kuuluivat tavalla tai toisella jokaiseen hänen pitämäänsä uudenvuodenpuheeseen.

Jos Kekkosen aikana presidentin uudenvuodenpuheen seuraaminen kuului lähes kansalaisvelvollisuuksiin, sen jälkeen puheisiin on suhtauduttu vähemmän tosikkomaisesti. Vaikka Mauno Koivistolla ja osin Martti Ahtisaarellakin vielä, oli jäljellä niitä kuuluisia presidentin valtaoikeuksia, joilla ainakin joihinkin epäkohtiin olisi ollut mahdollista puuttua, heidän uudenvuoden puheillaan ei enää ollut sitä samaa painoarvoa kun oli aikoinaan Kekkosella. Tarja Halosen, samoin kun Sauli Niinistön uudenvuodenpuheet ovatkin sitten olleet puhtaasti presidentin arvovallan siivittämiä, joka sinällään – ainakin vielä toistaiseksi – on antanut myös tiettyä painoarvoa puheille, mutta kuinka pitkään se riittää, kun presidentistä on tullut vallankäytön suhteen lähes pelkkä seremoniamestari.

Puuttumatta tasavallan presidentin tämänkertaisen uudenvuodenpuheen sisältöön sen tarkemmin, joka toki vielä on muistissa paremmin kuin yksikään edeltäjiensä pitämä, mutta haalistunee lähiviikkojen kuluessa muiden kaltaiseksi, totean vaan, että kovasti liikuttiin yleisellä tasolla. Eli ei mitään uutta auringon alla. Yksi asia kuitenkin särähti korvaan, Vaikka suomalaisista runsaat 70 prosenttia kuuluu vielä kirkkoon, se ei tarkoita, että kaikki kaipaisivat Jumalan siunausta. Jotkut Suomen kansalaiset, kuten tämän kirjoittaja täysin uskonnottomana, saattaa kokea itsensä jopa loukatuksi moisista toivotuksista. Samanlaiseen Amerikan apinointiin syyllistyi Martti Ahtisaari aikoinaan.