Sukuko pahin?

Sukututkimus on aihealue, jonka harrastaminen näyttäisi lisääntyvän jatkuvasti. Suosituissa televisio-ohjelmissa niin ulkomaiset, kuin ihan kotikutoisetkin julkkikset etsivät juuriaan ja esi-isiään ja kansalais- ja työväenopistot järjestävät koko kansan sukututkimuskursseja ja kun sukututkimuksen aloittaminen pelkästään Internetin välityksellä on suhteellisen helppoa, niin ei ihme, jos harrastus lisääntyy. Ainahan meitä ihmisiä on kiinnostanut se, mistä olemme tulleet ja ketkä ovat olleet esi-isiämme.

Sukututkimus on kuitenkin pitkäjännitteistä puuhaa ja vaikka Internet mahdollistaa alkuun pääsemisen, pelkästään tietokoneen ääressä sukunsa juurille ja alkulähteille kaivautuminen ei onnistu, vaan onnistuminen edellyttää edelleen perinteistä sukututkimustyötä, joskus hyvinkin monilla eri paikkakunnilla tai jopa ulkomailla. Niin ainakin väittävät ne, jotka aiheeseen ovat tarkemmin syventyneet ja sitä harrastaneet.

Myönnän, että omiin esi-isiini ja sukuni juuriin tutustuminen on tapahtunut yksinomaan toisten, sitkeimpien ja asiaan vihkiytyneiden henkilöiden tekemän työn tuloksiin perehtymällä, sillä oma kärsivällisyyteni olisi loppunut alkuunsa, jos olisin joutunut kaivelemaan ikivanhoja kirkonkirjoja tai muita mahdollisia dokumentteja. Sillä edelleen, kuten tuli todettua, varsinainen sukututkimuksen ”kenttätyö” tehdään nimenomaan juuri vanhoja asiakirjoja tutkimalla. Olen kuitenkin sukututkimuksen osalta siinä kiitollisessa asemassa, että sukuni juuria on tutkittu varsin perusteellisesti. Neljän isovanhemman esi-isistä kolmen juuret ovat olleet sukututkimuksen kohteena ja vaikka mitään viitteitä aatelisiin tai muihin siniverisiin tahoihin ei suoranaisesti ole ilmennyt, ei sieltä kovin varteenotettavia konniakaan löydy, mistään varsinaisista ison luokan rikollisista tai murhamiehistä puhumattakaan.

Suomalainen väestökirjanpito on ollut kirkon vastuulla jostain 1500-luvun lopusta lähtien ja kirkonkirjoihin on hyvinkin tarkkaan merkitty muiden muassa pahantekijät ja heidän syntinsä ja niistä langetetut rangaistukset. Ja vaikka kirkonkirjoista usein löytyy myös maininnat mahdollisista avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista, jostain syystä sukututkimus ei – ainakaan aikaisemmin – näitä ole huomioinut. Syytä en tiedä. Ehkä nykyaika on muuttamassa käytäntöjä, lasten syntyminen kun ei tänä päivänä enää ole sidottu yksinomaan avioliittoon. Tästä omakohtaisena kokemuksena oli, kun sain kutsun isänisäni suvun sukukokoukseen Poriin pari vuotta sitten. Tuolloin selvisi, että sukututkimuksen laatijat – ilmeisesti vakuuttavan perimätiedon perusteella – olivat hyväksyneet isäni jälkeläisineen suvun täysivaltaisiksi jäseniksi – au-taustasta huolimatta.