Tavoitteita, toiveita vai lupauksia

Kun poliitikko esittelee vaatimuksiaan, tavoitteitaan tai ehkä vain pelkkiä toiveitaan, ne kansalaisten keskuudessa mielletään yleensä lupauksiksi. Viikonlopun Ilta-Sanomat käsitteli artikkelissaan kuuden hallituspuolueen esittämien ”lupausten” pitämistä ja kuten arvata saattaa, mitään ylevää luettavaa ei jutusta löytynyt. Puhumattakaan, että hallituspuolueiden keskuudessa olisi aihetta minkäänlaiseen elvistelyyn.

Kuten lehti tekstissään totesi, puolueiden vaaliohjelmista oli vaikea edes löytää suoranaisia vaalilupauksia. Tavoitteita ja toiveita oli, mutta – kuten Piruparka edellä totesi – ne muuttuvat ihmisten mielissä usein niiksi lupauksiksi.

Tutkinnan kohteena olivat pidetyt lupaukset, osittain pidetyt lupaukset ja rikotut lupaukset. Jokaiselta hallituspuolueelta oli mukaan otettu viisi vaalilupaukseksi luonnehdittua kohdetta. Rkp muodosti hallituspuolueista ainoan, muista täysin poikkeavan joukon. Josta hieman myöhemmin.

Rkp:tä siis lukuun ottamatta, hallituksen ainoat pidetyt lupaukset löytyvät demareilta (1) ja vasemmistoliitolta (1). Muiden puolueiden vaalilupauksia koskevat meriitit koostuivat lähinnä rikotuista lupauksista. Toki mukaan mahtui jokunen osittain pidetty, lupaukseksi luokiteltava sitoumus. Kuten vaikkapa kokoomuksen kohdalla se, että kuntien määrää on vähennettävä ja menojen kasvu saatava kuriin. Rikottu lupaus näytti kuitenkin useimmin olleen sääntö kuin poikkeus.

Sitten Ruotsalaiseen kansanpuolueeseen, joka – kuten tuli todettua – poikkesi pidettyjen lupausten osalta täysin muista hallituspuoleista. Antamistaan vaalilupauksista Rkp oli ainoa, joka näytti kyenneen pitämään neljä viidestä lupauksestaan. Ainoaksi rikotuksi lupaukseksi näyttäisi muodostuneen vaatimus, tai ehkä se oli toive, joka koski korkeintaan 50 prosentin marginaaliveroa. Vaikka kaksi noista neljästä pidetystä vaalilupauksesta koski suoraan Suomen ruotsinkielistä kansanosaa, voidaan kysyä, johtuuko omien tavoitteiden läpimeno hallituksessa Rkp:n vuosikymmenten saatossa kehittämästä, ikuisen hallituspuolueen strategiasta. Tuon strategian mukaan Rkp kiltisti – etten sanoisi nöyrästi – myötäilee muiden hallituspuolueiden näkemyksiä, eikä kiukuttelemalla aiheuta hankaluuksia, kunhan Rkp:n edellyttämät kielipoliittiset ratkaisut toteutetaan sen haluamalla tavalla. Sen verran suuri näyttäisi olevan ero Rkp:n ja muiden hallituspuolueiden antamien vaalilupausten ja niiden toteutumisen välillä, että se herättää todella mielenkiintoisia kysymyksiä. Mieleen tulee, että minkälainen on se todellinen veto-oikeus, jonka Rkp on iankaikkisena hallituspuolueena itselleen hankkinut. Ja veto-oikeus, tässä nimenomaisessa tapauksessa tarkoittaa sievästi sanoen, mahdollisuutta jopa uhkavaatimusten esittämiseen.