Vanhasessako vara parempi?

Vai peräti Väyrysessä? Molempien kun on uutisoitu olevan jälleen ensi keväänä ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Mahdollisuudet läpimenoon ovat toki molemmilla varsin hyvät ja itse asiassa olisi – ainakin pienoinen – yllätys jos jompikumpi mainituista herroista jäisi valitsematta. Aivan toinen asia on, kuinka keskustan entiset ja nykyinen puheenjohtaja mahtuvat samaan eduskuntaryhmään semminkin, kun gallupeiden keskustalle mittaaman nykykannatuksen väitetään olevan lähes yksinomaan istuvan puheenjohtajan Juha Sipilän aikaansaannosta. Näin sivustaseuraajan näkökulmasta ei pääse ajatuksesta, että herrat Vanhanen ja Väyrynen ovat palaamassa valmiiksi katettuun pöytään. Minkälaisia antimia tuossa pöydässä on entisille puheenjohtajille tarjolla – se jää nähtäväksi. Siitä huolimatta, että kummallakin herroista on varmasti omia eikä kovin vaatimattomia tavoitteita, ainakaan vielä kumpikaan entisistä puheenjohtajista ei ole esittänyt ennakkovaatimuksia oman tulevaisuutensa suhteen. Väyrysellähän sellaisesta olisi jopa aiempaa kokemusta, kun hän vuonna 2007 ilmoitti varsin yksiselitteisesti jättävänsä kansanedustajapaikan vastaanottamatta, ja jatkaa europarlamentissa, ellei ministerinsalkkua olisi luvassa. Silloisena pääministerinä Matti Vanhanen antoi armon käydä oikeudesta ja Paavo Väyrynen pääsi testaamaan kauppamiehen taitojaan, kun hänestä tehtiin ulkomaankauppa- ja kehitysministeri.

Niin suurissa kannatuslukemissa kuin keskusta nykyisin näyttää piehtaroivankin, ei se silti pääse eduskuntavaalien jälkeen yksin muodostamaan hallitusta. Mikäli tämän kirjoittajan muisti ei kovasti petä, keskustan taholta on esitetty tulevaisuudessa nykyistä huomattavasti pienempää ministerilukua – jos siis pääministeripaikka lankeaa kepulle. Jostain mielen muistilokerosta tunkee esiin jopa luku 12, jota olisi esitetty sopivaksi ministerien lukumääräksi. Jos tai kun Sipilästä leivotaan pääministeri ja kaksi muuta ministerinpaikkaa täytetään Vanhasella ja Väyrysellä, kovin paljon jakamista ei enää jäisikään. Ja moni ministeripaikkaa hartaasti ja pitkään odottanut kepulainen jäisi edelleen vaille paikkaa mustan auton pehmustetulla takapenkillä.

Valta on makeaa. Sen tietää ainakin Matti Vanhanen, joka tasavallan vallankäytön keskiössä sai huseerata kahden nimeään kantavan hallituksen pääministerinä. Väyryseltä omakohtaiset kokemukset vallankäytön ytimestä sen sijaan puuttuvat, mutta haluja ”kalifiksi kalifin paikalle” toki riittää. Se ei ole jäänyt kenellekään epäselväksi. Näin sivusta seuraavana tarkkailijana odotan, että jatkossa kumpainenkin herroista tulee järjestämään paitsi riemastuttavia hetkiä tarkkailijalle, myös jutun juurta palstanpitäjälle. Aika näyttää.