Yhteisiä asioita
Kuten kaikkien aihealuetta käsittelevien oppikirjojen ja muidenkin vastaavien julkaisujen alkulehdillä on iät ja ajat vakuuteltu, sanalla politiikka tarkoitetaan kutakuinkin yksiselitteisesti yhteisten asioiden hoitamista. Ajatus on kaunis, jopa niin, että yleväksi ja jalomieliseksi mielletty yhteisten asioiden hoito tunnutaan koettavan jopa elämäntehtävätasolla niin merkitykselliseksi, että tarkoituk-sen on uskottu tai ainakin epäilty pyhittävän jopa joitain käytettävissä olevia keinoja.
”Toistaako historia itseään? On kysymys jota on aikojen saatossa esitetty milloin missäkin yhteydessä. Kuinka paljon historiasta on opittavaa? Kuinka kirjaimellisesti historiaa saa tai on edes järkevää käyttää mallina tulevaisuudelle? Kun Suomessa puhutaan yhteisistä asioista ja niiden hoitamisesta, tuskin koskaan päästään ohittamaan sanaparia ”Talvisodan henki”. Sen kun sanotaan yhdistäneen Suomen kahtia jakautuneen kansakunnan historian ehkä pahimmalta tuntuneen kriisin edessä.
”Talvisodan henkeä” pidettiin vuosia ja vuosikymmeniä erittäinkin kiistanalaisena tapana ilmaista aihepiiriin kuuluvia käsitteitä, mutta kun vastaavaa ”hengennostatusta” alettiin harrastaa 1977 silloisen pääministeri Kalevi Sorsan toimesta, kyseinen konsensusliikehdintä ristittiin yksiselitteisesti Korpilampi-hengeksi. Yksiselitteisesti kysymys oli talouspoliittisesta seminaarista, johon oli kutsuttu noin 350 suomalaista talouspolitiikan huippunimeä, niin poliittisen, kuin elinkeinoelämänkin piiristä ja parrat ovat pärisseet kokouksen ympärillä sen jälkeen muutenkin – syystä – että kaikki ei vält-tämättä kuitenkaan ollut sitä, miltä se näytti.
Näitä Talvisota-/ Korpilampi- hengessä järjestettyjä konsensusseminaareja on toki järjestetty myöhemminkin. Meneillään olevan vaalikauden alkupuolella Jyrki Katainen niitä alkoi järjestellä ja kutakuinkin jokainen – ”arvonsa tunteva” – ministeri apinoi perässä. Omiksi läksiäisikseen – vielä ennen kuin lähti palvelemaan eurooppalaista herraansa – Katainen järjesti sote-sotkuseminaarin, jossa etsittiin suurin elkein ratkaisua kyseiseen ikuisuuskysymykseen.
Kun uusipääministeri Alexander Stubb jatkaa Kataisen linjoilla ja järjesti alkuviikosta talousseminaarin, josta ajatusassosiaatio lennähtää automaattisesti edellä kerrottuihin konsensusseminaareihin. Vaikka yhteisten asioiden hoito on saanut jaloja ja yleviäkin piirteitä, onko se muuttanut demokratian toimintaperiaatteita? Ovatko hallitukset Suomessa niin toimintakyvyttömiä, että tarvitsevat opposition apua kutakuinkin kaikkiin vähänkin kinkkisempiin kysymyksiin.
Olen useaan kertaan varsin selväsanaisesti tullut ilmoittaneeksi, että palstanpitäjän luottamus nykyhallituksen toimiin ei ole kovin korkealla. Mutta ei sekään, että hallituksen hajottaminen on edelleen opposition päätehtävä, on edelleen pysynyt voimassa – esitti Stubb minkälaisia toivomuksia tahansa.