Ja se soi, ja se soi…

Televisiosta katsotut Tangomarkkinat sen muistuttivat jälleen, että joskus tulee kiintiö täyteen. Tarkkaa ajankohtaa en muista, mutta oma tangokiintiöni täyttyi melko totaalisesti jo vuosia sitten. Ehkä kyllästyminen tapahtui vähitellen ja vaivihkaa, mene ja tiedä? Se kuitenkin on myönnettävä – kun innokkain tanssiharrastus ajoittui aikaan, jolloin lavatansseissa ja nuorisoseuraintaloilla soitettu tanssimusiikki, neljältä viidesosaltaan koostui yksinomaan tangoista – että niitä tuli väännettyä kirjaimellisesti ja urakkamitallisesti ihan tosissaan. Joten edellytykset yliannostukselle ja sen myötä kyllästymiselle olivat todelliset. Ja vaikka kevyesti liihottelevia tanssipartnereita aika-ajoin kohdalle sattuikin, ainakin pohjalaisilla nuorisoseuraintaloilla – jonne syntymäkotikuntani Vaasan maantieteellinen sijainti huomioiden, tanssiharrastukseni usein suuntautuivat – tangoa kirjaimellisesti väännettiin, kuin painimolskilla ikään.

Paritanssiharrastukseni alkoi joskus 1960-luvun alkuvuosina, kun ikää alkoi olla koossa viitisentoista vuotta. Aikaa on kulunut siis kohta puoli vuosisataa. Noihin aikoihin, ainakin jonkinlaiset, valmiudet paritanssiin, kuuluivat lähes pakollisesti hankittaviin taitoihin, eritoten, jos mieli teki päästä lähikontaktietäisyydelle vastakkaisesta sukupuolesta. Ja tekihän se mieli, joten kurssit oli käytävä.

Viitisen vuotta eli armeijaikään asti, kun tanssiharrastus oli kiihkeimmillään, tanssipaikkoja tuli koluttua kaksi, usein jopa kolme kertaa viikossa. Siinä tangot tulivat tutuiksi. Armeijan jälkeen tanssiharrastus siirtyi lähes yksinomaan ravintoloihin, jossa yleensä soi muunkinlainen musiikki, kuin pelkät tangot.

Toki alussa mainitsemastani tangokiintiön täyttymisestä huolimatta, jokunen tango on tilaisuuden kohdalle sattuessa tullut tanssittua senkin jälkeen, mutta melkoiselta tervanjuonnilta se viime vuosina on maistunut. En yleensä ole välittänyt edes seurata tangomarkkinoiden televisiointia, puhumattakaan, että olisin matkustanut paikan päälle itseäni tangolla kiduttamaan.

Jostain syystä, viime viikonloppu oli poikkeus ja katsoin televisiosta tangokuninkaallisen valintaa. Se oli kokemus, joka vahvisti jo pitkään voimassa olleen säännön, että tangot ja tangomarkkinat saavat myös jatkossa elää Piruparan osalta omaa elämäänsä.

Ja onhan niitä muistoja kertynyt – niin tangoista, kuin niiden myötä hankituista lähikontakteistakin. Tässä iässä, monet asiat ovatkin siinä suhteessa pelkkää muistelua. Mutta toisaalta, auttoihan se tango – ajoissa opeteltuna – ainakin siinä, että armeijassa oli helpompi marssia tahdissa. Suomalaisella tangolla ja tahtimarssilla kun on paljon yhteistä.