Johdossako vika?

Jos järjestelmä syystä tai toisesta ei toimi tai muuten syntyy mutkia matkaan, vanha sanonta selittää asian yksiselitteisesti, että vika on johdossa.

Minulla oli taannoin – tai itse asiassa on edelleen – hyvä ystävä, jolla aikoinaan oli kohtalaisen iso maalausliike pääkaupunkiseudulla. Se tarkoitti, että hänellä oli töissä maalareita ja muita ammattilaisia useita kymmeniä. Erään kerran, kun aiheesta satuttiin keskustelemaan, tulin kysyneeksi, että minkälaista johtamismetodia hän käytti, kun työmaita oli useita eri puolilla pääkaupunkiseutua eli kuinka työmaiden valvonta ja työnjohto oli hoidettu? Vastaus oli yksiselitteinen. Tämä maalarimestari ei välittänyt, vaikka kaikki hänen työmiehensä olisivat vihanneet häntä. Pääasia kuulemma oli, että pelkäsivät. Kuka tahansa työsuhteisiin tai johtamistaitoihin perehtynyt nykyasiantuntija olisi varmasti sitä mieltä, että moinen johtamiskulttuuri on täysin kelvoton eikä kenenkään tule sellaista sietää eikä töissä ollessaan esimiestään tai johtajaansa tarvitse tietenkään pelätä.

Hämmästelin asiaa toki itsekin. Kunnes kerran pääsin keskustelemaan erään ystäväni palkkalistoilla olleen entisen maalarin kanssa. Ja kun kysyin, minkälainen työnantaja ja esimies kaverini oli ollut, tämä maalari vastasi, että siitä huolimatta, että suurin osa maalausliikkeen palkkalistoilla olleista miehistä arasteli ja pelkäsikin firman johtajaa, tämä oli paras ja reiluin pomo, joka hänellä oli koskaan ollut. Itse asiassa minun annettiin ymmärtää, että hyvä ystäväni – nostattamastaan pelosta huolimatta – oli varsin arvostettu ja kunnioitettu työnantaja.

Mikäli ymmärsin oikein, kaveriini kohdistuvat arvostus ja kunnioitus perustuivat siihen, että työnantaja itsekin oli ammattimies ja todennäköisesti – ainakin osin – myös siihen, että hän säännöllisesti maksoi miehilleen hieman parempaa palkkaa, mitä viralliset työehtosopimukset olisivat edellyttäneet.

iksi miestä sitten pelättiin? On väitetty, että duunarista ei tule kovin helposti hyvää esimiestä. Tässä nimenomaisessa tapauksessa lienee käynyt sillä tavalla, että kokemastaan ja ammattitaitoonsa kohdistuneesta arvostuksesta ja kunnioituksesta huolimatta, tämä maalarimestari-ystäväni tiesi ja tunsi omaan ammattiinsa liittyvät ja sen mahdollistamat juonet ja konnankoukut, joilla jotkut ehkä pyrkivät huijaamaan. Eikä kunnian kukko taatusti laulanut, jos joku joutui yllätetyksi ketunhäntä kainalossa. Itse asiassa, haastattelemani entinen maalari totesi, että kenkää tuli automaattisesti, jos joku joutui huijauksesta tai kaksinaamaisuudesta kiinni.

Aina kun kuulen jonkun moittivan esimiestään ja työnantajaansa, muistan vanhaa maalarimestari-ystävääni ja mietin, että onko se vika loppujen lopuksi kuitenkaan aina automaattisesti johdossa.