Maineeltaan höynäytetyt

Katsoi asiaa miltä kantilta tahansa, höynäytettävän maine ei liene kenellekään niitä kaikkein tavoitelluimpia. Höynäyttäminen sanana, on merkitykseltään sukua sanoille jymäyttäminen ja puijaaminen. Jostain syystä höynäytetty-sana ymmärretään yleensä kuitenkin niin, että sen kohteeksi joutumisesta on vastuussa nimenomaan höynäytetty itse – tai ainakin tämän kyky arvioida objektiivisesti itselleen syötettyä tietoa.

Pitkin koko viime vuotta Suomessa äimisteltiin huuli hämmästyksestä pyöreänä sitä, kuinka itäisessä naapurimaassa sikäläinen media ja Venäjän lapsiasiavaltuutettu Pavel Astahov yhdessä höynäyttivät erään tietyn suomalaisdosentin suosiollisella myötävaikutuksella paitsi venäläisiä ihmisiä, myös sikäläisiä, virallisempiakin tahoja. Kysymys oli tietenkin Venäjällä kulovalkean tavoin levinneestä, suomalaisviranomaisten toiminnasta kertovasta uutisesta, jonka kohteena olisivat olleet nimenomaan venäläislasten huostaanotot. Oliko vuodenvaihteen hiljaiselo aiheen tiimoilla hämäystä? Se jää nähtäväksi. Joka tapauksessa tieto kertoo, että naapurimaan kansalaisten höynäyttämispyrkimykset näyttävät jatkuvan, kun venäläismediassa viime viikolla levisi uutinen, jonka mukaan turisteinakin Suomeen saapuvia lapsia otetaan huostaan. “Suomi alkoi riistää lapsia venäläisiltä turisteilta”, kerrotaan Helsingin Sanomien verkkolehdessä valtiollisen uutislähteen kertoneen venäjänkielisen uutisensa.

Yleistykset eivät ole kovin fiksu tapa arvioida isoa joukkoa ihmisiä. Mutta minkäs teet? Vasta ministeri Maria Guzenina-Richardsonin pidettyä viime syksynä omakielisen infotilaisuuden venäläismedialle, sikäläiset äänenpainot hieman lientyivät. Siihen asti naapurimaassa, ilmeisesti kukaan, ei asettanut kyseenalaiseksi siellä julkaistua tietoa, että Suomessa, jossa asuu 50 000 venäläistä, olisi otettu huostaan 16 000 venäläislasta.

Onko kysymys neuvostoaikaisesta pelon kulttuurista, jossa tiedotusvälineiden jakaman tiedon kyseenalaistamisesta saattaa seurata hankaluuksia? Vai tarkoituksella järjestetystä syyttelykampanjasta, jolla venäläisten katseet pyritään kääntämään omista orpo- ja katulapsiongelmista sivuraiteelle syyttämään naapurimaan viranomaisia? Vai liittyisikö lasten huostaanottokampanjointi tavalla tai toisella siihen, että Venäjä on vihollisten ympäröimä, jossa tilanteessa jopa lapset ovat uhattuna? Tai ehkä kysymys on niinkin raadollisesta asiasta, kun venäläisestä skandaalikaipuusta? Sellaisessa tilanteessa yhteisen joukkopaheksumisen tuoma tyydytys saattaa voittaa jopa höynäytetyksi tulemisen uhan. Toivoa sopii, että uusin, viimeviikkoinen tapaus, oli enää epätoivottu heijastus koetusta ja ihmiset itärajan takana jatkossa edes yrittäisivät itse arvioida tilannetta ilman, että heitä tarkoituksella höynäytetään.