Näinä aikoina

Näinä aikoina, kun palstanpitäjä joutuu pitämään kielen keskellä suuta. Tai siis paremminkin kynän keskellä paperia, lienee ajankohtaisten aiheiden sijasta olla parempi, että Piruparka tyytyy muistelemaan vaikkapa menneitä. Kun ikää on 64 vuotta, muistelemista on toki kertynyt. Koska teksti julkaistaan myös paikallislehden paperiversiossa, ongelma lienee vain siinä, että kuka – kirjoittajan itsensä lisäksi – moisesta on kiinnostunut, semminkin kun mielenkiintoisimmat muistelot tuskin sietävät sen paremmin painomustetta kuin puoluepolitiikasta kirjoittaminen näin vaalien alla. Eli muistoja on, mutta vähemmän painokelpoisia. 
 

Mutta yritetään. Aikaa on kulunut lähes puoli vuosisataa. Elettiin vuotta 1964. Piruparka oli 16-vuotias. Työhistoriaa ei ollut juuri kertynyt. Muutaman kuukauden harjoittelujakso valokuvaamossa, kortteliohjuksena eli juoksupoikana sähkötarvikeliikkeessä ja hetken jopa ihan oikeissa ”miesten töissä” kaukolämpötyömaalla lapion varressa. Siitä ei ansioluettelo juuri kostu. Elämä kuitenkin oli edessä ja maailmalle teki kovasti mieli. Se tarkoitti vuonna 1964 sitä, että ainoa tapa toteuttaa tuota mainittua maailmalle lähtemisen tarvetta, oli hankkiutua merille. Joka ei ihan harvinaista tuon ikäisillä satamakaupungin poikasilla ollutkaan. Itse asiassa se oli niin yleistä, että kutakuinkin puolet sen aikaisista kavereistani teki ainakin sen pakollisen yhden reissun, että asian tiimoilta saattoi harrastaa kunnon briljeerausta sitä kokemattomimpien keskuudessa.
 

Jo se, että alaikäisenä sai jallitettua isäukkonsa allekirjoittamaan esteettömyystodistuksen merimiespassia varten, oli oma episodinsa ja onnistui tarkasti harkitun pohjatyön ja etukäteissuunnittelun ansiosta. Kaikkien asiaan kuuluvien asiapapereiden, merimiesverokortin, rokotus-, tuberkuloosi ja lääkärintodistusten ja muiden vastaavien hankkiminen, oli jo sellaisenaan varsin jännittävää puuhaa. Ja kun kaiken paperisodan jälkeen pääsi ilmoittautumaan ”Myllyyn” eli silloiseen merimiesvälitykseen ja saattoi kertoa kavereille kyttäävänsä ”jobia”, niin olihan se mahtavaa.
 

Messipojiksi ja jungmanneiksi pyrkiviä, suuriin ikäluokkiin kuuluvia pojankoltiaisia Myllyn listat olivat noina aikoina väärällään. Aikanaan kuukausia kestänyt odotus palkittiin ja Piruparkakin sai elämänsä ensimmäisen ”jobin”. Messikalleksi Vasa Rederin s/s Tottesundiin. Messikallen toimenkuva ei ollut kovin monimutkainen, siivoamista, tiskaamista, pöytien kattamista ja ruoan kantamista.
 

 Jo ensimmäisenä päivänä huomasin, että laivaelämässä käytetään aivan omaa kieltään, joka joiltain osin vaikutti tutulta, mutta paljon oli sanoja, jotka olivat täyttä hepreaa. Mutta siinä vaiheessa sormi meni hämmästyksestä suuhun, kun stuertti ensimmäisen viikon päätteeksi komensi: ”Otat pytsin, soopavettä ja levangin ja torppaat ofiseerikongin skotit ja turkin”. Siinä ei edes pakkoruotsilla olisi selvinnyt.