Näinä aikoina

  Eduskuntavaalit lähestyvät vääjäämättä. Varsinainen vaalipäivä on runsaan parin viikon kuluttua ja ennakkoäänestyskin alkaa jo ensi viikolla. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Näin äkkiä vastaavaa, ei omakohtaisena kokemuksena tule mieleen ihan viime ajoilta. Jotain samansuuntaista jännitysmomenttia saattoi olla ilmassa 55 vuotta sitten, kun Urho Kekkosta valittiin ensimmäisen kerran tasavallan presidentiksi vuonna 1956. Luonnollisesti kansakoulun ekaluokkalaisen tietämys kansakunnan poliittisesta tilanteesta ja siihen vaikuttavista voimista oli tuolloin vielä kohtalaisen rajallinen. Jännitys kuitenkin oli niin sanotusti käsin kosketeltavaa, kun kotona, keittiön pöydän ääressä seurasin isäukon – tukkimiehen kirjanpidolla – kirjaamia, radiossa lueteltuja nimiä Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen… –  Fagerholm, Fagerholm, Fagerholm…   

  Suomessa käydään siis vaaleja ja viime päivinä suuntaus on ollut se, että puolueet esittelevät tavoitteitaan ja jopa ”kynnyskysymyksiään”, mitkä ovat ehtoja tai edellytyksiä sille, kuka lähtee kenenkin kaa samalle hallitushiekkalaatikolle leikkimään. Nähtäväksi jää, onko kysymyksessä pelkkä uho. Perussuomalaisten ehdoton ei Euroopan vakausrahastolle – niin väliaikaiselle, kuin lopullisellekin – on esitetty sen verran suureen ääneen ja ponnekkaasti, että uho voi pitää persut jopa oppositiossa. Demareiden linja on ollut samansuuntainen. Toki hieman lievempi. SDP:n puoluehallitus on ilmoittanut kannattavansa EU:n pysyvän vakausrahaston perustamista. Demareiden mukaan suuria voittoja ja isoja riskejä ottaneiden on oltava valmiit kantamaan oma vastuunsa riskien realisoituessa. Kanta on perusteltu ja vähintään siitä demareiden on syytä pitää kiinni, eikä lipsuminen edes väliaikaisjärjestelyjen suhteen liene kompromissina mahdollinen tai ainakaan viisas ratkaisu. Muuten ”hukka perii” ja pilkka käy omaan nilkkaan, kuin varallisuusverosekoilussa konsanaan. Kansalaisten poliittinen muisti kun on yllättävän pitkä.

  Näinä aikoina tapahtuu muutakin mielenkiintoista. Eikä tarvitse kauhistella edes Japania kohdanneita katastrofeja, vaikka sitäkin on harrastettu melkoisesti viime aikoina. Maanosamme aivan lähituntumassa kiehuu. Pessimistisimmät ovat olleet jopa sitä mieltä, että arabimaissa kytee maailmanpalon ainekset. Arvio voi olla ennenaikainen, mutta ei välttämättä liioiteltu. Suomalaisittain mielenkiintoiseksi asian tekee se, että naapurimaa Ruotsi on lähdössä mukaan sotimaan – ensimmäisen kerran lähes pariin sataan vuoteen. Tämä tuntuu joillekin tahoille olevan ylitsepääsemätön paikka. Ja ainakin EU:n taistelujoukkojen kautta myös suomalaisia haluttaisiin mukaan sotatoimiin. Onhan se ennenkuulumatonta, että Ruotsi käy sotaa ja Suomi odottelee, että pääsee hoitelemaan humanitäärisiä tehtäviä!?