Soitellen sotaan
Sitä kuvittelee omaavansa jonkinlaisen näppituntuman siitä, miltä tahoilta ja minkä suuntaisten aatteiden syövereistä milloin minkinlaisia kannanottoja julkisuuteen tupsahtelee.
Kun tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta utva teki – päinvastoin kun naapurimaa Ruotsi – päätöksen olla osallistumatta Libyan ilmatilavalvontatoimiin, alkoi jupinaa kuulua, kuten odottaa saattoi, lähinnä kokoomuksen piiristä. Se ei sinällään siis yllättänyt. Sen sijaan melkoista hämmästystä sai aikaan Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen kannanotollaan, kun hän Suomen Kuvalehdessä ihmetteli, miksi Suomi ei osallistu mainittuun Libya-operaatioon.
Toinen yllättävä kananotto tuli muinaisen puolustusministeri Elisabeth Rehnin esittämänä, kun hän Ylen haastattelussa kritisoi samaista utvan päätöstä. Eli ennalta varsin aavistamattomat tahot ilmaisivat intonsa Suomen sotatoimiin osallistumisesta Libyassa.
Rehniltä toki saattaa löytyä vanhaa, vieläkin leimuavaa lukkarinrakkautta Hornetteja kohtaan. Voihan näiden, ilmavoimien kruununjalokivien hankintaa kutsua jopa Rehnin puolustusministerikauden huipentavaksi kohokohdaksi ja kukapa ei lempilapsensa toimintaedellytyksiä edesauttaisi jatkossakin. Toisaalta melko hämäräksi jäi se Rehnin huomautus, että yleensä Suomi on noudattanut selkeästi YK:n turvallisuusneuvoston päätöksiä. Ei Suomi nyt aina ole sotatoimiin lähtenyt, kun turvallisuusneuvosto on ”suuressa viisaudessaan” suvainnut sellaisia päätöksiä siunata.
Eikä selvinnyt sekään, mitä intressejä Perheyritysten liitolla on Libyassa käytävässä sodassa valvottavana. Ja mikäli ymmärsin, ei ulkoministeri Stubbillekaan asia ollut sen selkeämpi. Hänen kerrotaan todenneen, että mainitun Perheyritysten liiton toimitusjohtajan ulkopoliittiset kannanotot on ulkoistettu pääministeri Kiviniemen vastattavaksi.
Väitetään, että Suomen nihkeä suhtautuminen Libya-operaatioon johtuisi lähestyvistä eduskuntavaaleista. Ehkä! Mene ja tiedä? Monenlaista murhetta näyttää uusmilitarististien tielle kaikesta huolimatta ilmaantuvan. Ruotsalaisten sotaan lähtö lienee kuitenkin se kaikkein provokatiivisin ketutuksen perusta. Ei kai kukaan, itseään kunnioittava Suomen mies, voi katsoa syrjästä, kun ruotsalaisille saattaa tarjoutua tilaisuus niittää mainetta ja kunniaa sotatoimissa ja suomalaisille tarjotaan puuhastelua humanististen tehtävien parissa.
Mutta eipä huolta. Vaikka Suomi ei lentokiellon valvontaan osallistukaan, Euroopan unioni valmistelee omaa EUFOR Libya -osastoa. Sen tehtävä on, tarvittaessa jopa voimakeinoin, varmistaa humanitäärisen avun saaminen kriisialueelle. Joten toivoa ainakin jonkinasteisista sotatoimista myös Suomella säilyy.