Palveluyhteiskunta

Suomalainen yhteiskunta on monilta osiltaan totaalisesti palvelukielteinen. Johtuuko se junteista asiakkaista, jotka eivät halua tulla palvelluksi? Vai siitä, että he tuntevat olonsa kiusaantuneeksi, jos myyjä kaupassa tiedustelee, että miten voin palvella? Vai onko olo vaivaantunut, jos joku, itsepalveluperiaatteella toimivan kaupan harvalukuisesta henkilökunnasta kysyy, että voinko ehkä jotenkin auttaa.

  Toinen, huomattavasti todennäköisempi, vaihtoehto on se, että suomalaiset yritykset, jotka aiemmin tarjosivat auliisti palveluitaan, ovat huomanneet, että suomalaisella voi teetättää lähes mitä tahansa. Siinä säästyy huomattavia summia riihikuivaa rahaa, kun vaikkapa pankin ei tarvitse palkata henkilökuntaa jakamaan ihmisille näiden omaa rahaa tai hoitamaan heidän laskujensa maksamisia Sen sijaan, niiltä, jotka palvelua tarvitsevat, eivätkä ole ottaneet pankkihenkilöstön työtehtäviä kotikoneilleen hoidettavaksi, voi palvelusta veloittaa erikseen. Kovin paljon ei palvelua liene odotettavissa jatkossakaan, mikäli on uskominen valtakunnan päälehdessä äskettäin olleeseen otsikkoon, jonka mukaan finanssiosaaminenkin on jatkossa kuuluttava jokamiehen kansalaistaitoihin. Ei riitä, että kansa hoitaa pankkineidin tehtävät, on kyettävä myös hallitsemaan korkeammat pankkitaidot.

  Toinen kohde, missä yritykset palveluttavat asiakkaitaan, on ravintola-ala. Ravintoloihin ei enää aikoihin ole tarvinnut palkata tarjoiluhenkilökuntaa, kun suomalaiset kiltisti noutavat kahvinsa, ruokansa tai muut virvokkeensa itse kassalta ja syötyään ja juotuaan nöyrästi kantavat astiansa niille varattuihin tiskikärryihin. Kun ravintola mainostaa trendikästä noutopöytäänsä, se itse asiassa kertoo, että meiltä asiakas ei saa palvelua, vaan joutuu itse osallistumaan tarjoilijan tehtäviin. Hintataso sen sijaan on sama, kuin palvelua tarjoavissa ravintoloissa. Myös valtiovallalla on vaikeuksia asettaa kotiruoan syöjät ja ravintola-aterioitsijat verotuksen osalta tasa-arvoiseen asemaan. Ravintolaruokailua ehkä pidetään edelleen sen verran elitistisenä tapahtumana, että siitä joutuu maksamaan ylimääräistä arvonlisäveroa. Ainakin vielä toistaiseksi.

  Yksi niistä harvoista toimialoista Suomessa, missä kehityssuunta on kulkenut päinvastoin eli itsepalvelusta palvelun suuntaan, on autoala. Kun vielä muutamia vuosia sitten lähes ukko kuin ukko kykeni jonkin eteen tulleen pikkuvian korjaamaan niin omasta, kuin vaikkapa naapurin leskirouvan autosta – nykyisin se ei enää onnistu. Kulkuneuvo on vietävä kytkettäväksi merkkikorjaamon tietokoneeseen, joka kertoo vian, jota missään muualla ei voi korjata, oli sitten kysymyksessä vaikkapa vain lampun vaihto.