TOIVOA ON

Kohta tulee kuluneeksi parikymmentä vuotta siitä, kun Piruparka muutti Pohjanmaalta Loviisaan. Tuolloin elettiin aikaa, jolloin ilmassa väreili toiveikas ilmapiiri mahdollisesta kehityksen edelleen kehittymisestä alueella uuden ydinvoimalan muodossa. Kunnes sitten tuli kevät 1986 ja kaikki romahti Tshernobyliin.
Tilanne oli vakava, eikä tapahtunutta missään tapauksessa saa vähätellä. Myönnän kuitenkin ihmetelleeni vuosien saatossa sitä surutyötä ja sen totaalisen lamaantumisen laajuutta ja kestoa, jonka Ukrainassa tapahtunut onnettomuus aiheutti Loviisan seudulle. Vaikutti siltä, että kaikki olisi menetetty, kun suunnitelmat uudesta voimalayksiköstä jouduttiin hautaamaan yli vuosikymmeneksi. Vasta vuosituhannen vaihteen tienoilla alettiin jälleen uskoa, että uudelle ydinvoimalle saattaisi olla käyttöä ja tulevaisuutta vielä Suomessa, ehkä jopa Loviisassakin. En ala pohtimaan, oliko Tshernobylin aiheuttama depressio Loviisassa niin täydellinen, että se vaikutti jopa lobbaajien innokkuuteen. Joka tapauksessa pessimistinen asenne oli se, että Olkiluoto tässä kuitenkin vetää pidemmän korren, kuten sitten kävikin.
Nyt pitäisi kuitenkin ottaa pää pytystä eikä ainakaan ruveta samanlaiseen piinaan ja surutyöhön kuin vuonna 1986. Toivossa nimittäin löytyy. Nyt jo puhutaan kuudennesta ydinvoimalasta. Siitä keskusteltaessa, käytetään vielä jos-sanaa. Yhä useammin on kuitenkin ollut havaittavissa myös sana – kun. Toisin sanoen tyyliin: ”Kun Suomeen rakennetaan kuudes ydinvoimala …”
Energian hinnalla, Kioton sopimuksella, hiilidioksidipäästöillä jne. on näissä asioissa suuri merkitys. Yhtä tärkeää kuitenkin on, että lisäydinvoimaa rakennettaessa kaikkia munia ei laiteta yhteen koriin eli turvallisuussyistäkin on viisasta, ettei valtakunnan koko ydinenergiakapasiteetti keskity yhteen paikkaan.
Ajatus tekstin aiheeseen syntyi lehtiuutisesta, jonka mukaan Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja on sitä mieltä, että kuudes Suomeen rakennettava ydinvoimala tulisi rakentaa nimenomaan Loviisaan. Vaikka STUK ei päätäkään voimalaitosten sijoituspaikkaa, kannanotto tulee sellaiselta taholta ja sellaiselta tasolta, että se kannattaa huomioida.
1970-luvulla rakennetut, nykyiset voimalayksiköt – ja niiden rakentamisen mukanaan tuoma taloudellinen hyöty – ovat todennäköisesti muokanneet, ehkä jopa aivopesseet, alueen ihmisten näkemyksiä, että usko ilman ydinvoiman lisärakentamista tapahtuvaan kehitykseen on, ellei nyt aivan mennyt, niin heikoissa kantimissa kuitenkin. Nyt siis onkin lakattava murehtimasta viidennen ydinvoimalan sijoittumista Olkiluotoon ja aloitettava työ kuudennen saamiseksi Loviisaan.