Tuumailuja taiteesta

Käsitykset, mielipiteet ja kokemukset taiteesta, ovat eri ihmisten kohdalla niin omakohtaisia, että taitaa olla veren kaivamista nenästä, kun taiteen syvällisimpiin salaisuuksiin täysin perehtymätön henkilö lähtee esittämään näkemyksiään asiasta, josta suuret tietäjätkin vain harvoin ovat yksimielisiä. Toisaalta, kaipa myös tällaisella outsiderilla on oikeus omaan, subjektiiviseen mielipiteeseensä, vaikka se perustuukin omaan mutu-tuntumaan enemmän, kuin suureen ja kaiken kattavaan viisauteen.  

  Asiantuntijoiden mukaan taide on kulttuurin yksi peruselementeistä. Se rakentuu ihmisten luomista teoksista, jotka aikaansaavat tekijässään esteettisen kokemuksen. Toisin sanoen taide on ilmaisun, viestinnän, kannanoton ja mielihyvän tuottamisen väline. Ja se, onko jokin taidetta, riippuu tarkastelijan omaksumasta taidekäsityksestä.

  Olen pohtinut, missä menee taiteen ja humpuukin raja. Tuo edellä oleva määritelmä tavallaan kyseenalaistaa moiset pohdinnat. Jokainen voi tehdä ”taidetta” humpuukilla, jos vain toteaa, että vaikkapa sinkkiämpärin reunalle huolimattomasti heitetty lattiarätti tilataideteoksena aikaansaa tekijässä esteettisen kokemuksen. Se on siinä – taideteos.

  Vaikka taiteen ja humpuukin ero on pieni tai sitä ei ole ollenkaan, oma pinttynyt käsitykseni on, että sanoilla taito ja taide on oltava yhteys. Toisin sanoen. Taiteen tekeminen edellyttää ihan oikeaa osaamista, eikä omien esteettisten kokemusten esittely tee humpuukista taidetta. Lienee kenelle tahansa, oman arvonsa tuntevalle taiteilijalle, vastenmielistä kuultavaa, jos hänen ”sydänverellään” tekemästä taideteoksesta todetaan, että kuka tahansa – vaikka meidän viisivuotias pikku Ville – tuollaisen tekee.  

  Sinkkiämpäri, reunalleen huolimattomasti heitettyine lattiarätteineen, saattaa kuvastaa siivoojan osaamista, mutta sillä ei ole mitään tekemistä taiteen tekemisen kanssa. Eräältä, aikoinaan henkilökohtaisestikin tuntemaltani ja nyt jo edesmenneeltä, kohtalaisen tunnetulta pohjalaistaiteilijalta kysyttiin kerran, että mitä nuo sinun taulusi esittävät. Hän vastasi ilmeisen totuudenmukaisesti: ”Ei ne mitään esitä, ne ilimaasoo”.   

  Varsin pieni lienee niiden taiteilijoiden määrä, joka elää omalla taiteellaan. Huomattavasti suurempi joukko joutuu henkensä pitimiksi vuodesta toiseen anomaan erilaisia apurahoja, elleivät taiteen tekemisen ohella, ole ”alentuneet” menemään niin sanottuihin tavallisiin töihin. Kovin leveää leipää sinkkiämpäri / lattiarätin kaltaiset performanssit tuskin tekijälleen tuovat. Kuinka suurta painoarvoa niille annetaan erilaisissa apurahahakemuksissa, sitä en osaa sanoa. Toivottavasti ei kovin suurta.