Katteetonta uhoa

Miksikään muuksi, kuin katteettomaksi pullisteluksi tuskin voi sanoa uhoa, joka kuuluu suomalaisen urheilujohdon toimintatapoihin aina ennen niin sanottuja arvokisoja, kun se juhlallisesti ja itsetuntoa puhisten julistaa suomalaisten urheilijoiden mitalitavoitteet. Perinne jatkui ja julistus kuultiin jälleen ennen Vancouverin talviolympialaisia. Tämänkertaisen manifestin sisältö oli, että 12 mitalia on se määrä jalometallia, jonka suomalaisurheilijat ”plakkarissaan” kisoista tuliaisina tuovat.

  Tätä kirjoitettaessa, talviolympialaiset ovat puolenvälin paikkeilla. Yksi – todennäköisesti jopa ennakkoon huomioimaton – hopeamitali, on suomalaisten saalis tähän mennessä. Tämä tarkoittaa, että lajit vähenevät ja kiirettä pitää, jos mitalitiliä vielä kovasti pyritään kartuttamaan. Olivatko urheilujohdon tavoitteet sitten yli optimistisia? Ja jos olivat, niin miksi? Urheilujohdon toimenkuvaan kuulunee olla toiveikas, mutta eikö realismi kuitenkin olisi fiksumpaa. Saattaisi jäädä tilaa yllätyksillekin. 12 mitalin tavoitteen kutistuminen pieneen osaan alkuperäisestä, aiheuttaa vain ikäviä tuntemuksia, niin yleisölle, kuin urheilijoille itselleen.

  Joskus on – ehkä hieman liioitellusti – väitetty, että suomalainen urheiluyleisö on liian vaativaa ja asettaa urheilijoille sellaisia menestymisen ennakkopaineita, että epäonnistumisen pelko on kaiken aikaa läsnä. Toisin sanoen, jos yleisön urheilijalta edellyttämä kultamitali jää saavuttamatta, tätä hävettää tulla kotiin pelkkä hopeamitali kaulassa. Herääkin aiheellinen kysymys, olisiko ehkä kuitenkin niin, että urheilujohto – epärealistisine mitalitavoitteineen – on se taho, joka kerskailevalla uhollaan ja katteettomia lupaillen herättelee utopistisia toiveita, joihin nojautuen urheilua seuraava yleisö sitten reagoi.

  Jotain outoa toki on myös urheilijoiden käyttäytymisessä. Kun suomalaiset mäkihyppääjät ainoina diskataan liian suurten hyppyhaalareiden takia tai kun kolme miestä neljästä keskeyttää urakkansa kesken yhdistelmähiihdon, jostain on etsittävä vikaa. Puhumattakaan erään naishiihtäjän monosekoilusta. Enää ei puutu kuin harrastelijamaiset doping-sotkut, niin suomalainen talviurheilusirkus olisi jälleen kuosissaan.  

  Luonnollisesti selvääkin selvempää on, että asetetut mitalitavoitteet eivät toteudu, sanoi Mietaan Jussi mitä tahansa. Jatkossa kannattaisi varmaan harkita, kannattaako mitalitavoitteilla uhota vain sen takia, että sillä puolustetaan lähes sadan urheilijan lähettämistä kisoihin. Realistinen mahdollisuus sijoittua 15 parhaan joukkoon lienee se minimivaatimus, jota kisoihin osallistujalta on edellytettävä.