VALLASTA JA VOITELUSTA

Voitelulla tarkoitetaan paitsi koneiden ja moottoreiden voitelua, myös muissa yhteyksissä ilmenevien kitkatekijöiden poistamista. On väitetty, että esimerkiksi itärajan takana olevien venäläisten tullimiesten tarpeeksi runsas ja rasvainen voitelu poistaisi, ellei nyt aivan kokonaan, niin kuitenkin suurimmat kitkatekijät Venäjälle suuntautuvan rekkaliikenteen esteistä ja muista haitoista. Kunnollisen voitelun kerrotaan monissa maissa olevan ainoa tapa, mikä saa asiat etenemään. Pyörät pyörivät vain niiden osalta, jotka muistavat voitelun välttämättömyyden.
Entä, voiko valtaa voidella? Sellaista, tiettyjen avainhenkilöiden eli lyhyesti sanottuna vallan tai vallanpitäjien voitelua, josta monissa maissa on muodostunut maassa vallitseva toimintakulttuuri, kutsutaan meillä Suomessa korruptioksi. Sekin kuulostaa hieman sievistelevältä ilmaisulta, kun kunnon suomenkielellä pitäisi puhua suoraan lahjomisesta.
On väitetty, että Suomi on kansainvälisten vertailututkimusten mukaan maailman vähiten korruptoitunut maa. Mutta onko se sitä? Ainakin me suomalaiset haluamme siihen luottaa, emmekä hevillä usko, että poliittinen juonittelu, hämärä puoluerahoitus ja erilaiset voitelut – muiden muassa julkisten hankintojen yhteydessä – ovat usein myös osa suomalaista arkea.
Yksi viime aikoina esillä ollut, Euroopan neuvoston korruptionvastaisen toimielimen huomiota kiinnittänyt, voiteluepäily kohdistuu suomalaiseen puoluerahoitukseen. Suomalaista vaalirahoitusta tutkimassa käynyt tarkastusryhmä antoi, ellei nyt suoranaisia nuhteita, niin jonkinasteista satikutia kuitenkin siitä, että koko vaalirahoituksen valvonta on Suomessa lähinnä muodollisuus – jos edes sitä.
Suomalaisessa vaalirahoituksessa 1700 euroa on se ilmoituskynnys, jonka alittavan summan lahjoittajaa ei tarvitse ilmoittaa. Vaikka kansanedustajat eivät toimikaan valan velvoittamalla virkavastuulla, tuo ilmoituskynnys ei ole mitätön summa. 1700 euroa vastaanottanut virkamies joutuisi armotta vastaamaan lahjoman vastaanottamisesta leivättömän pöydän ääreen.
Entä, jos henkilö kansanedustajaehdokkaana on vastaanottanut 1699 euroa vaalirahaa ja tultuaan valituksi kansanedustajaksi, valitaan edelleen hoitamaan ministerin virkaa. Ministerin kannanotoilla on ihan todellistakin painoarvoa, jos sitä vertaa vaikkapa rivikansanedustajan näkemyksiin.
Veikkaamiseen tarvitaan, paitsi tietoa, myös onnea. Kaukana ei ole ajatus, että oikein veikattu ja voideltu kansanedustajaehdokas saattaa myöhemmin – vaikkapa ministerinä – osoittautua hyvinkin arvokkaaksi voitelukohteeksi. Tai sitten ei. Riskisijoittamistahan voitelu, ainakin tuonkaltaisissa tapauksissa, lienee. Monien, isojenkin yritysten budjeteissa on kuitenkin varattu ihan virallisestikin voitelurahaa. Mihin sitä sijoitetaan ja miten käytetään, se onkin sitten jo toinen juttu.