40 VUODEN JÄLKEEN

Matkan varrella on moni päivänmäärä unohtunut. Itselleni yksi mieleen jäänyt päivä kuitenkin on 25.1.1968. Toisin sanoen, siitä päivästä, jolloin tämän kirjoittaja lähti suorittamaan varusmiespalvelusta, on tänään tullut kuluneeksi tasan 40 vuotta.
Vaikka aika kultaa muistot, uskallan väittää, että varusmiesaika oli yksi parhaita kokemuksia niiden joukossa, joita itselläni tähän mennessä on ollut. Yhteishenki, solidaarisuus, vastuu paitsi omista, myös toisten tekemisistä sekä tietoisuus kuulumisesta samaan joukkoon muiden kanssa, olivat sellaista elämänkoulua – etten sanoisi ”miesten koulua” – jota siviilielämässä harvoin tavoittaa.
Nykyisin varusmiespalveluksesta voinee perusteettomasti kieltäytyä tai sen keskeyttää, jos tulee äitiä ikävä tai muuten vaan ei homma satu huvittamaan. Tuolloin, 40 vuotta sitten, Jehovan todistajia lukuun ottamatta kaikki, fyysisesti kutakuinkin terveet miehet joutuivat suorittamaan varusmiespalveluksen. Henkiseen puoleen ei juuri kiinnitetty huomiota. Jos jollain oli hankaluuksia, hänet laitettiin kotiin vuodeksi tai pariksi kasvamaan ja sen jälkeen uusi yritys. Varusmiespalvelukseen täysin sopeutumattomat saivat silloinkin toki vapautuksia – usein kuitenkin vasta linnatuomion tai useamman jälkeen.
Hiljattain kerrottiin uutinen, jonka mukaan maavoimista on meri- ja ilmavoimien tavoin muodostettu oma aselajinsa. Virallistaminen on kestänyt yllättävän kauan. Me laivastossa palvelleet olemme aina “tienneet”, että kaikki meri- tai ilmavoimiin kuulumattomat ovat maavoimien väkeä. Siihenhän perustuu jo laivaston ikiaikainen kuvaus oman ja muiden aselajien työnjaosta: ”Kun puskajussit marssii, niin laivasto tanssii”.
Tammikuussa 1968 elettiin aikaa, jolloin puolustusvoimien säästöohjelmaksi kutsuttu ”peiteoperaatio” oli päättymässä. Säästöohjelma tarkoitti sitä, että puolustusvoimat ”vapaaehtoisesti” ilmoitti supistavansa menojaan, lomauttamalla varusmiehet kuukaudeksi parin vuoden ajalla. Peiteoperaatioksi säästöohjelman teki se, että koskaan ei kerrottu toimenpiteen ensisijaisen tarkoituksen olleen ainoastaan täyttää Pariisin rauhansopimuksen ehdot aseissa olevan joukon enimmäismäärästä, joka suurten ikäluokkien johdosta olisi ylittynyt.
Koska Piruparka kuului ensimmäiseen ikäluokkaan, jota tuo edellä mainittu ”säästöohjelma” ei enää koskenut, alokasaika supistui kolmeen viikkoon. Kun yksi noista kolmesta viikosta kului vielä influenssaepidemiaa potien, kovin perusteelliseksi ei sotilaallisesta peruskoulutus muodostunut. Kun reservin aliupseerikoulu meni suurelta osalta sähköttäjäksi opiskellessa ja loppuaika pääasiassa muita komentaessa, mikäpä sitä on 40 vuoden jälkeen muistella. Hienoa aikaa.