HÄIRINTÄÄ

Uutiset ovat uutisia aina oman aikansa ja sitten tulee uusia uutisia ja niiden jälkeen taas uusia. Aika ajoin vanhat aiheet pulpahtavat esiin ja ovat jälleen uutisia.
Seksuaalinen häirintä tällaisena, ihmisiä aina kiinnostavana uusiouutisena putkahtaa esiin säännöllisin väliajoin, erityisesti silloin, kun sellaisessa tavalla tai toisella on mukana joku julkisyhteisö tai julkisuuden henkilö. Joitain vuosia sitten tapetilla oli valtion peliyhtiö Veikkaus, kirkon piirissä on seksuaalista häirintää väitetty esiintyvän erityisen runsaasti ja nyt on vuorossa eduskunta. Muitakin on ollut.
Sanomattakin on selvää, että kenenkään ei tarvitse alistua seksuaalisen häirinnän kohteeksi eikä sellaista sietää. Ongelma on se, mikä mielletään ja koetaan seksuaaliseksi häirinnäksi. Erilaisia kynnyskorkeuksia ja sietorajoja lienee paljon. Jo pelkän hymyn, joku saattaa kokea merkitykseltään henkilökohtaisena häirintänä ahdistavaksi, kun jollain toisella kaikkinainen flirttailu ja teerenpeli kuuluvat olennaisena osana elämänmenoon ja on koko sen suola ellei peräti tarkoitus.
Viime päivinä valtakunnan puheenaiheeksi on noussut kyselytutkimus, jonka yksi osa-alue käsitteli eduskunnassa työskentelevän, naispuolisen henkilöstön kokemaa seksuaalista häirintää. Mikäli ymmärsin, alun perin naiskansanedustajat olivat rajatut tämän kyselytutkimuksen ulkopuolelle. Kauan eivät kuitenkaan malttaneet ulkopuolella pysyä, kun muiden muassa medianäkyvyydestään aktiivisesti huolehtivana tunnettu kansanedustaja Tanja Saarela ilmoittautui haaskalle ja kertoi iltapäivälehdistölle joutuneensa myös itse seksuaalisen häirinnän kohteeksi eduskunnassa. Se, millä tavalla Saarelaa oli seksuaalisesti häiritty, ei uutisesta tietenkään selvinnyt. Se kun ei tainnut olla edes uutisoinnin tarkoitus, vaan se, että Saarela sai teeman myötä haluamaansa julkisuutta.
Valtaosa seksuaalisista häirintäkokemuksista – myös eduskunnassa – liittynevät tuhmiin puheisiin ja puhetta maailmaan mahtuu. Tuskin kukaan on välttynyt kuulemasta, kun pienet pojat ja tytöt, kohta puhumaan opittuaan, pitkin kaupunkien katuja ja kylien raitteja puhuvat äidin tavarasta kuin leivästä. Siksi tuntuukin vähintään tekopyhältä hurskastelulta, kun tasavallan keskeisessä puheentuotantolaitoksessa puheet, vaikkapa pil- kull- isesta paidasta koetaan seksuaaliseksi häirinnäksi.
Kaikki sellainen toiminta, jonka joku kokee seksuaaliseksi häirinnäksi, on tietenkin väärin ja ”kultaista keskitietä” on vaikea löytää. Nollatoleranssi (voiko sellaista edes olla, jos hymykin koetaan häirinnäksi), on yksi ratkaisu. On syytä muistaa, että nämä nollatoleranssit, tahtovat mennä hyvin helposti överiksi.