HOVINARRIT

Historia ja vanhat tarinat kertovat kuninkaista, keisareista ja muistakin yksinvaltiaita, joiden sanomisilla ja jopa mielipiteillä oli nykyaikaisen mittapuun mukaan lähes lain asema. Se joka hallitsijansa sanaa uskalsi epäillä tai peräti vastustaa, voi varautua siihen, että pää istui hyvinkin höllässä kantajansa harteilla.
Kaukana ovat ne ajat, jolloin hovinarrit olivat ainoa ammattikunta, jolle hallitsijan arvostelu ilman vakavampia seuraamuksia sallittiin. Nykyisin ei hovinarreja tarvita. Kuninkaalliset ovat itse ottaneet narriensa roolin ja pitävät huolen alamaistensa hauskuuttamisesta. Viihdyttävimmät aiheet löytyvät tietenkin kruunupäitten avio- ja seksielämästä, mutta ihmisten kiinnostusta on herätelty myös sellaisilla kuninkaallisissa piireissä esiintyvillä tavanomaisemmillakin ongelmilla, kuten luki- ja syömishäiriöillä.
Tasavaltalaisilla suomalaisilla ei ole omia kuninkaallisia, jotka hauskuuttaisivat meitä ja pitäisivät huolen viihtyvyydestämme. Meillä toki on olemassa lehdistö, joka on asiaan vihkiytynyt ellei peräti sitoutunut ja jonka välityksellä myös suomalaiset ovat päässeet osallisiksi kuninkaallisesta viihdytystoiminnasta. Näyttää kuitenkin siltä, että jo jonkin aikaa on ollut olemassa suuntaus, jonka mukaan aina vaan kasvava joukko kotikutoisia vallanpitäjiämme ovat myös omaksuneet kuninkaalliset tavat ja mieltäneet oman tehtävänsä edustuksellisessa demokratiassa lähinnä kansan viihdyttäjän – hovinarrin – rooliksi.
Jo pitkään vaaleilla edustajaksemme valitut yhteisten asioittemme hoitajat ovat viihdyttäneet kansaa erilaisissa television viihdeohjelmissa. Se ei siis ole enää mitään uutta. Viihdeohjelmien tehtävä on naurattaa ja poliitikoille nauraminen viihdyttää varmasti paljon makeammin, kuin nauru jollekin tavanomaisemmalle pellelle.
Koska television viihdeohjelmat alkavat vähitellen kärsiä viihdetaiteilijoiksi ryhtyneiden poliitikkojen näkökulmasta inflaation oireista, on poliitikon roolin – hovinarrin osaksi – mieltäneiden edustajien keksittävä jotain vielä raflaavampaa kansan viihdyttämiseksi. Yksi viime aikojen suosituimmista viihdytysmuodoista, joita poliitikot kansalle ovat toimenkuvansa perusteella keksineet, on esiintyminen iltapäivälehtien lööpeissä. Asia, joka lööppiin johtaa, on sivuseikka, päämäärä on tärkein. Siksipä varsinkin nuorempi kansanedustajapolvi on viihdyttänyt valitsijoitaan muiden muassa huumekokeiluillaan, nuorisomuodilla (jota roiskeläpäksikin on nimitetty) ja julkihomoudella.
Että näin nykyajan hovinarrit.