Arvojohtajan aivoitukset?

Koko Kekkosen jälkeinen suomalaisyhteiskunta on voimallisesti keskittynyt tasavallan presidentin valtaoikeuksien karsimiseen. Ja varsin hyvin siinä myös onnistunut. Onnistumista on kuitenkin seurannut se, että jotain virkaa presidentille kuitenkin oli keksittävä ja paremman puutteessa, tasavallan presidentistä on jo jonkin aikaa puhuttu kansakunnan arvojohtajana. Sana arvojohtaja kuulostaa toki komealta ja tarpeeksi arvokkaaltakin tasavallan päämiehenä aiemmin tunnetun henkilön titteliksi.

Entä sana arvojohtajuus, mitä se käytännössä pitää sisällään? Mikä mahtaa olla arvojohtajan toimenkuvan sisältö? Se on, ainakin tämän kirjoittajalle, jäänyt vähintään hämäräksi.

Joskus on ilkeästi väitetty, että tasavallan presidenttinä Tarja Halonen, ei juuri piitannut arvojohtamisesta tai edes tasavallan päämiehen arvokkuudesta, vaan sovitteli presidentin viranhoidon kaupassa ja kauppahallissa käyntien sekä muiden perheenäidin arkisten velvoitteiden lomaan.

Mäntyniemi on kuitenkin saanut uuden herran ja komento näyttää muuttuneen. Sauli Niinistön, vasta puolisen vuotta jatkunut presidenttiaika on jo näyttänyt, että arvojohtajuus, mitä se sitten lieneekään, on saamassa jonkinlaisia kasvoja. Tai sitten ei, sillä jos unilukkarin toimet ja tulokset Mäntyniemen iltakoulusta ovat nähdyn kaltaisia, kovin paljon ei liene odotettavissa? Jonkinlaista esimakua saa tekeleestä, joka on otsikoitu: ”Aivan tavallisia asioita”. Olen pitänyt Sauli Niinistöä aina tolkun miehenä, ja siksi otsikon perässä on kysymysmerkki. En nimittäin millään saata uskoa, että niinkin fiksu mies kun Sauli Niinistö, ihan tosissaan olettaisi, että mainitun arvojohtajuuden avaukseksi, mitä ilmeisimmin tarkoitetun tekeleen sisältämillä ohjeilla voitaisiin pelastaa ne 60 000 syrjäytynyttä nuorta, jotka Suomessa kerrotaan olevan.

Ettei ymmärrettäisi väärin, lienee viisainta todeta, että eivät Niinistön nimissä julkaistut ohjeet sentään suoraan hanurista ole. Ongelma on siinä, että ne pääsääntöisesti ovat itsestäänselvyyksiä. Kun vanhempia kehotetaan viettämään enemmän aikaa lasten kanssa tai suojelemaan lapsia alkoholin vaaroilta tai tutustuttamaan nuoria työntekoon, kukapa voisi olla eri mieltä. Nämä mainitut ja monet muut julkaisussa esitetyt ohjeet ovat takuuvarmasti niitä ”Aivan tavallisia asioita”. Ne ovat niin tavallisia ja suorastaan naiivia ja kaikkien tiedossa olevia asioita, että ei kannattaisi julistautua viisasten kiven löytäjäksi. Kuka tahansa peruskoululainen kykenisi luettelemaan suurimman osan noista aivan tavallisista asioista, joiden pitäisi ohjeistaa kansaa syrjäytymisen estämisessä. Myötähäpeä on sana, joka kuvaa Piruparan tuntemuksia. Eikö Mäntyniemen iltakoulusta parempaa ole odotettavissa.