Kapulakieltä vai munkkilatinaa?

Olen kyllä yrittänyt – omasta mielestäni ihan kohtuullisella intensiteetillä – pysyä edes jonkinlaisessa tietämyksen tasossa sen suhteen, mitä niin kutsutussa sote-sotkuksikin sanotussa tapahtumasarjassa on kulloinkin tapahtumassa, mutta myönnän epäonnistuneeni. Jopa ilmeisen totaalisesti. Tässä alkuviikosta, kun mainittua sote-uudistusta peruspalveluministeri Susanna Huovisen toimesta esiteltiin eduskunnalle, koin olevani kutakuinkin yhtä ulkona kuin kuka tahansa täysin ulkopuolinen voisi olla. Kovin paljon tilannetta ei helpottanut käyty keskustelu – ainakaan niiltä osin – kun minulla oli mahdollisuus sitä seurata. Melkoiseksi munkkilatinaksi tai vaihtoehtoisesti puhtaaksi kansanedustajien ja ministerin viljelemäksi kapulakieleksi minä antia kutsuisin. Sen verran oudoilta asiat tällaisen sote-palvelujen käyttäjän näkökulmasta vaikuttivat.

Suomalainen terveydenhuoltolainsäädäntö, sosiaalipuolesta puhumattakaan, ei ole koskaan ollut yksinkertainen saati yksiselitteinen. En muista vuotta, mutta yksi Suomen mainioimmista riimittelijöistä – Veikko Lavi – kirjoitti aikoinaan laulun, jonka nimi tämän kirjoittajan aivoissa muistuu väkisin nimenä ”Tukilisäjenkka”. Kun kuunteli ministerin ja kansanedustajien sote-aiheesta käymää keskustelua, se tuntui vieläkin epäselvemmältä kuin minkälaiseksi Veikko Lavi mitä ilmeisimmin koki oman aikansa sosiaalipoliittisen lainsäädännön. Jos tämän uuden tulokkaan pitäisi yksinkertaistaa asioita, se tullee siinä epäonnistumaan. Nähtäväksi vaan jää, koska tulee valmista vai tuleeko koskaan.

Suomessa meille kansalaisille on uskoteltu olevan yksi maailman parhaista terveydenhuoltojärjestelmistä ja sosiaalisektorin palvelutarjonnasta. Siis uskoteltu. Niinhän ei tietenkään ole. Sillä maailmalta ja etenkin Euroopasta löytyy huomattavasti parempia ja kansalaisten näkökulmasta maksuttomina myös fiksumpia (muiden muassa Britanniassa). Suomeenkin varmaan sellainen kyettäisiin rakentamaan, ellei ihmisillä ja päättäjillä olisi niin suurta huolta, että joku saisi yhteiskunnalta euron tai pari ilman, että olisi ollut ehdottomasti siihen oikeutettu.

Myönnän, että helppoa ratkaisua asiaan ei varmaankaan ole, mutta se, että tasavallan hallitus lähti sekoilemaan – etten sanoisi veljeilemään – opposition kanssa ja keräämään irtopisteitä, oli palstanpitäjän näkökulmasta ennenkuulumatonta. Jos tai kun hallitus ei kykene omassa piirissään ratkaisemaan yhtä ehkä toimikautensa keskeisintä pulmakysymystä, osoittaa sen, että se ei kykene mihinkään muuhunkaan. Yhtä ja samaa sekavaa ”Tukilisäjenkkaa” koko sote-uudistus.