MUMMOJA MYYTÄVÄNÄ

Meillä suomalaisilla on luja luottamus virkamieskuntaamme kohtaan. Harvoin esiintyy perusteita valituksille, ihmisiä kohdellaan kutakuinkin tasapuolisesti eikä korruptiostakaan ole näyttöjä. Jos joskus tapahtuu lipsumista, sen uskotaan johtuvan ainoastaan säännön vahvistavista poikkeuksista. On kuitenkin yksi asia, joka näyttäisi tehoavan suomalaiseen suoraselkäiseen virkamieheen. Se on amerikkalainen arvostelu ja painostus. Sen edessä Suomen rajavartiolaitos nöyrtyi melkoisiin rimanalituksiin, ainakin mikäli on uskominen taannoin esitettyyn MOT- ohjelmaan.
Pitkään jatkuneen painostuksen jälkeen rajojemme vartijat päättivät lopulta antaa työnäytteen ammattitaidostaan pysäyttämällä rajalla bussilastillisen georgialaisia naisia. Ensin annettiin julkisuudessa ymmärtää, että neljän miehen saattama 48 naisen joukko olisi matkalla seksibisneksen palvelukseen. Vaikka joukossa oli eri-ikäisiä naisia, valtaosa julkisuudessa esiintyneistä näytti kuitenkin hyvin täyttävän perusmummoilta edellytettävät kriteerit. Tiettävästi varttunein tästä joukosta oli 62-vuotias.
Kun epäilyt mummojen rahtaamisesta prostituoiduiksi, alkoivat tuntua suorastaan naurettavalta, lähtökohtaa muutettiin. Alkoi puhe ihmiskaupasta ja sen uhreista. Vaikka käsitykset ihmiskaupasta ja siihen liittyvistä ilmiöistä ovatkin monimutkaisempia kuin puheet puhtaasta seksibisneksestä, mummoikäisten naisten myyminen maailmalle oli lähes yhtä koominen selitys kuin aiemmat prostituutioväitteet.
Keinot eivät kunnon byrokratian palvelijalta kuitenkaan lopu. Kun matkustamiseen tarvittavat asiapaperit olivat viimeisen päälle kunnossa, eikä niistä löytynyt suurennuslasillakaan moitteen sijaa, rajavalvojien katse kääntyi matkustavaisten rahavaroihin. Julkisuuteen kerrottiin tieto, että maatuskat olivat matkalla maailmalle lähes pers’aukisina. Joku oli oivaltanut, että eihän köyhästä maasta tulevalla naisjoukolla millään voi olla käytössään sellaisia rahavaroja, joilla voisi ostaa kalliita tavaroita kalliissa maanosassa ja viedä niitä myytäväksi kalliilla hinnalla köyhään maahan. Tällainen mahdollisuus ylitti täysin suomalaisen rajavartijan ymmärryskyvyn.
Vaikka ei uskoisikaan ihan kaikkea, mitä georgialaiset naiset kertoivat rahavaroistaan, jonkinlaisen painoarvon luulisi suomalaisen virkamiehen antava ruotsalaisille kollegoilleen. He nimittäin olivat Moskovassa tarkastaneet, että mummoilla oli vaadittavat rahavarat elinkustannuksiinsa matkan ajaksi. Se ei kuitenkaan riittänyt suomalaisille. Vahva epäily on, että käännytyspäätös oli tehty etukäteen, perusteita sille vaan jouduttiin etsimään. Ja löytyihän niitä. Olivatko ne aitoja ja oliko toiminta asianmukaista? Sen ratkaisevat jatkossa oikeusviranomaiset