Yhteiskunta

Uutta termistöäkö?

Viime aikoina on eri puheenvuoroissa yhä useammin esiintynyt sana deflaatio. Useitakin eri tahoja edustavat taloustietäjät ja muut analyytikot ovat pelon, tai suorastaan kauhun sekaisin äänenpainoin ennustelleet deflaation tuloa tuhoamaan loputkin suomalaisesta taloudesta.

Deflaatio ei sanana eikä sen tarkoittamana ilmiönä ole mikään uusi asia. Se lienee tunnettu kutakuinkin yhtä kauan, kuin sen vastakohta inflaatio, joka esiintyy huomattavasti useammin talousuutisoinnin sanavalinnoissa, kuin mainittu deflaatio, jota on joskus jossain yhteyksissä kutsuttu myös ”negatiiviseksi inflaatioksi”. Ja inflaatio, kuten kaikki hyvin tietävät, tarkoittaa rahan arvon laskua, joka ilmenee tuotteiden keskimääräisen hintatason nousuna. Kun deflaatiossa on kysymys päinvastaisesta ilmiöstä, sen pitäisi näyttäytyä siis hintojen laskuna.

Tuskin ketään kiinnostaa, mutta tulkoon kerrottua, että talousteoreetikot selittävät deflaation johtuvan siitä, että liikkeellä oleva rahamäärä pienenee suhteessa markkinoilla tarjolla oleviin hyödykkeisiin. Sen sijaan hintatason alenemiskehitys kiinnostanee ihmisiä huomattavasti enemmän.

Se, että keskiverto rahvas ja tuulipukukansa ovat innoissaan mahdollisesti odotettavissa olevasta deflaatiosta ja sen mukanaan tuomasta hintatason alenemisesta ja alussa mainitut taloustieteilijät ja muut analyytikot tuntuvat kauhistelevan samaa asiaa, johtuu kaiketi siitä, että deflaation ja hintojen alenemisen oletetaan aiheuttavan – päinvastoin, kun voisi arkijärjellä olettaa – kaupankäynnin hidastumista tai peräti pysähtymistä. Perustelutkin tuntuvat tällaisesta kädestä suuhun eläjästä vähintään oudoilta. kun selitellään, että ongelmana on mahdollinen deflaatiokierre, jossa deflaatio aiheuttaa kulutuksen ja investointien laskun, koska hintojen odotetaan laskevan edelleen. Varsin pitkälle menevissä kauhuskenaarioissa se johtaisi tuotannon laskuun sekä työttömyyden nousuun. Meistä tavallisista keskivertokansalaisista ja kuluttajista. jotka joutuvat ostamaan ruokansa sillä hinnalla, millä kauppias sen tarjoaa, maksettava vuokransa ja laskunsa määräpäivään mennessä tehtävä muutkin hankintansa silloin kun tarvetta ilmenee moinen hankintojen siirtäminen suotuisampaan ajankohtaan vaikuttaa varsin kummalliselta.

En tiedä oliko viikonloppuna julkaistu uutinen, että tasavallan suurimmat elintarvikekauppaa harjoittavat ryhmittymät ovat ”kilpaa” alentamassa tuotteidensa hintoja, osa tätä alkamassa olevaa deflaatiota. Jos oli, niin en usko, että olen ainoa, joka asiasta on iloinen, eikä huolestuta pätkääkään, vaikka talousgurujen kauhuskenaariot investointien tason laskusta uhkaisivat jossain vaiheessa toteutua. Ja jos se deflaatioteoria on totta, että liikkeellä oleva rahamäärä pienenee suhteessa markkinoilla tarjolla oleviin hyödykkeisiin, korjaantunee sillä, että rahaa painetaan lisää vastaamaan tarvetta.

Comments Off on Uutta termistöäkö?