Elettiin sitä ennenkin

Tänä vuonna, tarkemmin sanottuna, toukokuun viimeisenä päivänä tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta siitä, kun tämän kirjoittajalla päättyi lakisääteiseen, oppivelvollisuuteen perustuva koulunkäynti. Ajan sanotaan kultaavan muistot, jonka se tietysti tekeekin, mutta siitä huolimatta on todettava, että emme mekään mitään kullannuppuja tuossa vaiheessa elämää olleet, jos kohta on myös muistettava, että seuraamukset saattoivat olla aika tavalla erilaisia, kuin nykykouluissa.

Meillä ei ollut myöskään kännykkäkameroita, eikä muutakaan nykytekniikkaan verrattavaa välineistöä, joilla olisimme voineet kuvata provosoimiemme opettajien provosoitumista, mutta olen vakuuttunut, että sitäkin olisimme harrastaneet, jos kyseisiä laitteita käytettävissä olisi tuohon aikaan ollut.

Mutta elettiin sitä ennenkin.

Tietysti monenlaista jäynää tuli harrastettua, mutta koskaan – koko kouluajalta – en muista, että kouluun olisi tarvinnut kutsua poliisia tai että mikään koulussa tapahtunut olisi aiheuttanut poliisitutkintaa. Toki opettajien auktoriteetti oli joskus kovilla ja he joutuivat sitä joillekin kovapäisimmille oppilaille takomaan kalloon joskus ihan konkreettisesti, mutta yleensä pienet kolhut, jos niitä edes syntyi, nuoltiin yleensä itse.

Olen vakuuttunut, että ne kymmenet ikäluokat, joilla on omia koulukokemuksia eri vuosikymmeniltä, seuraavat todella hämmentyneinä sitä, kuinka osa oppilaista on nykykoulussa kyseenalaistamassa ja omilla toimillaan murentamassa sitä auktoriteettia, joka kouluissa kuuluu yksiselitteisesti vain ja ainoastaan opettajille. Se, että opettajilla ei tunnu olevan mitään keinoja ylläpitää järjestystä, kun jotkut yksittäiset oppilaat terrorisoivat ja häiritsevät koulurauhaa, on suorastaan ällistyttävää.

Meille, jotka 1950-luvulla aloitimme koulunkäynnin, kuri oli itsestäänselvyys. En tiedä miksi se on niin vaikeaa ymmärtää nykynuorille. Jos perusasiat oli opetettu kotona, eivät koulun säännöt niin vaikeita ole ymmärtää. Kun 1950-luvulla ja sen jälkeenkin osa opettajista oli sodasta palanneita, kuriin ja järjestykseen tottuneita miehiä, joilla saattoi vielä noihin aikoihin olla hermot sotakokemuksista hyvinkin pinnalla, monikaan ei halunnut kokeilla, kuinka pitkään näillä pinna oikeasti kestäisi. Kevyempää kurinpalautusta toki harrastettiin melko säännöllisesti ja ainakin silloin murrosikäiset pojanklopit periaatteessa jopa hyväksyivät tai ainakin ymmärsivät, että tahallisesta provokaatiosta saattaa seurata jopa fyysistä palautetta. Myös se opittiin tietämään, että nuoren pojan korvan alla, samoin kun olkavarren sisäpuolella kainalon vieressä oli hyvin arkoja kohtia, joihin opettajan kovat sormet usein nappasivat kiinni, jos pelkkä puhe luokasta poistamiseen ei tehonnut.