Ahneet ahtaajat?

Tätä kirjoitettaessa ahtaajien lakko jatkuu. Ymmärtäjiä ei liiemmälti ole näkynyt. Lakon turmiollisuus suomalaiselle kansantaloudelle, on varmasti kaikkien tiedossa ja sen tuomitseminen näyttää kuuluvan suorastaan kansalaisvelvollisuuksiin. On moneen kertaan väitetty, että ahtaajat ahneuksissaan yrittävät – lievästi sanottuna – röyhkeästi käyttävät hyväkseen kansakunnan hädänalaista tilaa, kun lakkoilullaan pyrkivät maksimoimaan etujaan.

  Ymmärtäjiä ei ole näkynyt siitäkään huolimatta, että kysymyksessä on eräänlainen lakkoaseen prototyyppi. Se tarkoittaa, että lakon kärki on ensisijaisesti suunnattu nimenomaan työnantajia vastaan ja lakosta yksittäisille kansalaisille aiheutuva harmi, joka yleensä ensimmäisenä aiheuttaa lakkojen tuomitsemisen, ei ainakaan alkuun ole kovin massiivista. Lakon jatkuessa, ensimmäisenä eteen tulevien, tuoreiden hedelmien puutteen, kansakunta kestänee paremmin, kuin vaikkapa julkisen liikenteen loppumisen, joka AKT:n edellisen lakon yhteydessä haittasi ihmisten elämää jo heti ensimmäisenä lakkoaamuna. Tietysti lakko aiheuttaa palkanmaksun katkeamista ensin paperiteollisuuden ja myöhemmin myös muun vientiteollisuuden työntekijöiltä. Tässä mitataankin eri alojen työntekijöiden keskinäistä solidaarisuutta. Sitä helpottanee se, että ahtaajien mahdollisesti aikaansaama päänavaus, saattaa poikia muutosturvaa jatkossa myös muille aloille.

  Mikäli oikein olen ymmärtänyt, ahtaajien lakon aiheuttanut keskeisin ristiriitakysymys liittyy nimenomaan tuohon muutosturvaan. Se muistuttanee eroraha- tai kultaista kädenpuristusjärjestelmää, joka varsin monien yritysten johtajatasoilla työskentelevillä, on ollut käytössä jo iät ja ajat. Työntekijöillä tällaista järjestelmää ei Suomessa ole, vaikka sitä monissa Euroopan maissa noudatetaankin. Ahtaajat vaatinevat erorahaksi vuoden palkkaa. Äkkiseltään summa vaikuttaa suurelta, mutta sen pääasiallinen tarkoitus lieneekin ensisijassa rajoittaa kevyin perustein tapahtuvia irtisanomisia.

  Ahtaajien sanotaan kuuluvan – ainakin palkkansa perusteella – työväestön aateliin. Toisaalta heidän työnsä on myös yksi vaarallisimmista. Työpaikkakuolemien ja työtapaturmien tilastoissa satamien työntekijät näkyvät kärkipäässä. Onko siis kysymys ahneudesta? Jätän sen pohdittavaksi sen jälkeen, kun olen lainannut vauraudestaan tunnettua Niklas Herliniä:

  ”Koska edustan teollisuuskapitalistisukua, velvollisuuteni olisi hetimiten tuomita ahtaajien lakko edesvastuuttomana ja vaarallisena. Ja niin teenkin, mutta kapitalistina se on vaikeaa.” … ”Varakkuuteni on peräisin edellisten sukupolvien tekemästä työstä, hyvin hoidetusta bisneksestä. Olen varma, että edellisten sukupolvien vaikutin rahankeräämisessä on ollut persous rahalle, ahneus. Jos hallittavissani oleva omaisuusmassa on ahneus mielessä kerättyä, voinko syyttää ahtaajia ahneudesta?”