Olen saunaihmisiä. Niin kauan kuin muistikuvia taaksepäin riittää, sauna on kuulunut olennaisena osana vähintään viikko-ohjelmaan, mutta ajoittain jopa jokapäiväiseen päiväjärjestykseen. Noin viiteentoista ikävuoteen asti, saunakokemukseni muodostuivat pääsääntöisesti yleisistä saunoista, joita syntymäkotikaupungissani Vaasassa oli aikoinaan lukuisia. Vaikka Junnu Vainio muistelee laulussaan, että yleisen saunan miesten puolella puheenaiheet liittyivät pääasiassa naisiin, itse muistelen, että kyllä 1950-luvulla sotajutut ja niihin liittyvät muistelot olivat aika tavalla pinnalla. Etenkin siinä vaiheessa, kun sodan käyneet miehet olivat suorittaneet, monille saunarituaaliin ehdottomasti kuuluva lauantaipullon korkkaamisen, jonka seurauksena kielenkantimet saivat tarvittavaa, tarinat irrottavaa voitelua. Jos uimahallien saunat jätetään huomioimatta, muistelen käyneeni viimeisen kerran niin sanotussa perinteisessä yleisessä saunassa joskus 1970-luvulla.   Kokemuksia saunoista – niin hyvistä kuin huonoistakin…

Vaikka lähtöpäivä takaisin Suomeen ja syksyiseen loskaan on ollut koko ajan tiedossa, joka kerran ajan rajallisuus pääsee yllättämään ja matkalainen huomaa kuinka nopeasti parisen viikkoa kuluu. Kahden viikon aika jälkeläistensä seurassa, tuhansien kilometrien päässä Suomesta, oli jälleen harvinaista laatuaikaa, josta oli mahdollista nauttia täysin siemauksin. Edes Piruparan ikuisuusongelma kihti, joka hieman eri koettelemusvariaatioissa, varjosti kutakuinkin koko kaksiviikkoista Dubaissa vietettyä aikaa, ei ole pahemmin päässyt haittaamaan tahtia. No, hiekkarannan upottavista syövereistä ei tuo luuvaloksikin kutsuttu tauti lainkaan pitänyt, joten uintiretket suolaiseen Persianlahteen rajoittuivat yhteen kertaan, mutta muuten – kuten todettu – mukavaa oli.     Yhteydenpitomahdollisuudet kaikkialle maailmaan ovat helpottuneet huomattavasti. Esimerkkinä nykyisenkaltaiset nettipuhelinyhteydet. Kukapa olisi vielä kymmenen vuotta sitten osannut…

  Jos nyt kapakkakierrokseksi voi sanoa kaikkiaan kahdessa kapakassa käyntiä ja vielä maassa, jossa virallisesti kapakoita ei ole edes olemassa.   Viime vuosina tämän kirjoittaja on tullut viettäneeksi isänpäivää huomattavan säännöllisesti jossain muualla kuin Suomessa. Syy on yksinkertainen. Suomessa ei enää vuosiin ole ollut ketään, joka katsoisi Piruparan juhlimisen arvoiseksi juuri tuona mainittuna päivänä. Tässä vuosien saatossa on tullut harrastettua laskuvarjohypyn korviketta, noustu kuumailmapallolla korkeuksiin, ratsastettu kamelilla ja lennätetty muuttohaukkaa. Kerran piti lähteä kokeilemaan riippuliitoa Ranskan Alpeille, mutta silloinen terroristiuhka englantilaisilla lentokentillä esti lähdön, eikä sen jälkeen ole tullut uutta tilaisuutta.   Tänä vuonna siis juhlistettiin tyttäreni kanssa isänpäivää kahden kapakan kapakkakierroksella. Molemmat sijaitsivat ylellisissä hotelleissa, sillä hotellit ovat ainoat…

Tässä päivänä eräänä, kun Dubain aurinko lämmitti lähes 30 asteen teholla, Piruparalta kysyttiin, kiinnostaisiko ilmastoidut olosuhteet maailman suurimmassa kauppakeskuksessa.   Näitä valtaisia kauppakeskuksia Dubaista löytyy useita, eikä niissä sinänsä kovin suuria eroja ole. Ihmisiä liikkuu ja istuskelee kahviloissa. Mitään tungosta ei kauppaliikkeissä näyttäisi olevan. Kun yhteen kauppakeskukseen on rakennettu sisään laskettelurinne ja toisessa voi kävellä läpi koko itäisen pallonpuoliskon, tutkimusmatkailijan jalanjäljissä, tähän maailman suurimpaan kauppakeskukseen – Dubai Mall muuten nimeltään – on tungettu sisään maailman suurin akvaario. Siinä tilavuus liikkuu 10 miljoonan vesilitran tuntumassa ja kaloja voi katsella akryylipaneelien läpi, joista suurin on 32,8,x 8,3 m. Akvaariosta löytyy 33 000 kalayksilöä 85:ttä eri lajia. Todettakoon, että pelkästään haita ja rauskuja on…

Palstanpitäjä on taas pienen tauon jälkeen jatkamassa maan tapojen opiskelua Dubaissa, missä opeteltavaa riittää. Tällä kertaa aiheena on liikenne. Maassa maan tavalla. Vanha sananlasku, jonka tämän kirjoittaja sisäisti jo nuorena miehenä, aloittaessaan maailmaan tutustumisen Vasa Rederin s / s Tottesundin messikallen moninaisissa ja vaativissa tehtävissä. Vaikka ikää oli tuolloin kertynyt hätinä 16 vuotta, mainitun sananlaskun sisältämä viisaus iskostui takaraivoon niin tiukasti, että sen noudattaminen sujuu luontevasti edelleen, jos ja kun, tarve sitä vaatii. Käytännössä on parempi käyttää hieman aikaa tutustumalla maassa vallitsevaan tapakulttuuriin, kuin joutua katumaan taottuaan ensin jääräpäisesti päätään seinään, omista itsekkäitä näkemyksistään kiinni pitäen ja niitä tiukasti vaalien. Kaikkea ei silti opi kerralla, siksi varovaisuus on paikallaan. Vaikka…

  Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin vakuuttaa, että iän karttuessa, ikäerot pienenevät. Ei tarvitse puhua edes suhteellisesta ikäerosta eli siitä, että esimerkiksi lapsensa syntyessä, 26-vuotias isä on 26 vuoden kuluttua vuosissa laskettuna enää ainoastaan kaksi kertaa lapsensa ikäinen.   Tuossa peruskoulun alkuvuosina pienetkin ikäerot tuntuvat. Jo vuoden tai ainakin parin ikäerot koetaan valtavan suuriksi. Ystäviä ja kavereita löytyy vain harvoin oman ikäryhmän ulkopuolelta. Kymenvuotiaan näkökulmasta 15–16-vuotias on lähes aikuinen. Sen jälkeen ikäerojen vaikutus alkaa pienentyä ja jossain vaiheessa ne menettävät merkityksensä ilmeisesti kokonaan. Ajatellaanpa vaikka esimerkkinä tapausta kansakunnan kaapin päältä ja sitä, että 29-vuoden ikäero ei tunnu missään, kun kuusikymppinen eduskunnan puhemies ottaa puolisokseen itseään lähes puolta nuoremman naisen.    …

”Poliisi piti 13-vuotiaita kolme vuorokautta putkassa lukkojen takana”. Voisiko lehdestä löytää uutisen, joka olisi otsikoitu edellä olevalla tavalla? Hyvin epätodennäköistä, sillä yksikään poliisi tuskin vaarantaisi virkaansa, ryhtymällä toimeen, josta seurauksena mainitunlainen otsikko saattaisi syntyä. Mutta jos otsikko jostain syystä löytyisi, se todennäköisesti olisi kissankorkuisin kirjaimin lehtien etusivuilla ja lööpeissä. Niin karmaisevana ja ennen kuulumattomana ihmiset uutista pitäisivät.   Entä, joutuisivatko vanhemmat syytteeseen tai ainakin viranomaisille selittelemään, miksi he eivät ole tehneet katoamisilmoitusta 13-vuotiaista lapsista vielä silloinkaan, kun nämä ovat olleet kadoksissa lähes kaksi vuorokautta? Todennäköisesti joutuisivat. Vielä todennäköisempää olisi, että tapahtuman seurauksena ainakin vakavasti harkittaisiin lasten huostaanottoa.   Mistäpä Piruparalle sitten yllä olevia mietteitä? Tässä ollaan jo siinä iässä, että…

Jo 30 vuotta sitten edesmennyt nimimerkki Erkki-Mikael (Erkki Mikael Salmi) kirjoitti aikoinaan eräässä Apu-lehdessä ilmestyneessä Samuel Väsy-pakinassaan musta-valkoisen television alkuajoista Suomessa. Tarinassa kerrottiin, kuinka Samuel Väsy vei ”Tuplavahingon” elokuviin näyttääkseen, että ei hänen nuoruudessaan elokuvia katsottu kotisohvalla istuen, vaan – elokuvia nähdäkseen – jouduttiin varta vasten lähtemään elokuvateatteriin niitä katsomaan. Odottaen ilmeisesti jälkikasvunsa päivittelyä tai peräti kauhistelua kurjasta ja ankeasta nuoruudestaan, Samuel Väsy sai kuitenkin kuulla kommentin, jossa Tuplavahinko tiedusteli, että koska tämä lama-aika oikein loppuu, että myös he pääsisivät useimmin katsomaan elokuvia laajakankaalta ja vieläpä komeissa väreissä. Näin kesäaikaan kuulee usein moitittavan, kuinka televisio esittää pelkkiä uusintoja. Piruparalle television kesäohjelmistot, nimenomaan uusintoineen, on vuodesta toiseen ollut sen parasta antia.…

Erilaiset kielikylvetykset tai -saunomiset ovat kovasti puhuttaneet Loviisanseudulla viime aikoina. Tässä eräs kylvetyskokemus Suomesta vuosien takaa. Elettiin vuotta 1968, kun varusmiehille myönnettiin lomia, mutta ei litteroita, joten viikonloppuisin varuskuntapaikkakunnilta poispäin suuntautuvat tiet olivat täynnä lomille liftaavia varusmiehiä. Lukuisat kerrat myös tämän kirjoittaja matkasi Turun ja Vaasan väliä, ainoana matkalippunaan oma peukalo. Kerran sitten Mynämäen tienoilla varusmiestä armahti kurikkalainen, kuorma-autolla matkaava huonekalukauppias. Se tiesi sitä, että matka taittuisi yli parisataa kilometriä yhdellä kyydillä. Pian selvisi, että hyväntahtoinen huonekalukauppias poti melkoista krapulaa ja hän pyysi, että Piruparka siirtyisi rattiin, että hän saisi hetken aikaa levätä. Lepääminen meni siihen, että kaveri alkoi lieventää pahaa oloaan, jostain penkin alta kaivamastaan pullosta. Matka jatkui. Ei…

Vanhan sanonnan mukaan, aika kultaa muistot. Toisin sanoen, vuosien saatossa ihmismuisti siivilöi mielestä kaikki vuosien kuluessa ketutusta aiheuttaneet tapahtumat ja ajatuksissa säilyvät pääsääntöisesti vain mieluisia mielikuvia aikaansaaneet sattumukset. Johtuneeko sitten siitä, vai alkaako havaittavissa olla merkkejä dementian ensioireista, kun tapahtumista, joista on kulunut alle 20 vuotta, ei tahdo löytyä juuri mitään muistelemisen aihetta. Toisaalta saattaa olla niinkin, että kaikki muistamisen arvoiset ja varteenotettavat tapahtumat sattuivat neljäänkymmeneen ikävuoteen mennessä ja viimeiset 20 vuotta elämä on ollut sen verran tapahtumaköyhää, että edellä mainitun ihmismuistin siivilöinnin jälkeen, mitään ei ole jäänyt muisteltavaksi. Aika näyttää, jos elinpäiviä riittää. Jokaisella lienee jonkinlainen mielikuva – tai ainakin mielipide – siitä, mikä on ensimmäinen tapahtuma, joka on…