-
Loman jatkuessa
Kun alkuviikosta kirjoitin maan tavoista Britanniassa, yksi ehkä oleellisimmista britti-ilmiöistä, tai sanottaisiinko brittiläiseen kulttuuriin kuuluvista tavoista, jäi mainitsematta. Se ei sinänsä edellytä maan tapojen, sen erityisempää hallintaa, sillä sopeutuminen varmasti onnistuu, ellei ole absolutisti. Kysymys on tietenkin englantilaisesta pubista. Ja vaikka vanha väite, että Englannista löytyisi pub joka korttelista tai ainakin jokaisesta lähiöstä, ei kaikilta osin pidä täysin paikkansa, kyllä pubeja silti Britanniaan mahtuu. Englantilaiset pubit ovat tietysti jo itsessään suorastaan käsite. Samalla tavoin, kuin vaikkapa ranskalaiset kahvilat tai espanjalaiset härkätaistelut kuuluvat noiden maiden imagoon. Ja nimenomaan pubeista puhuttaessa, muistan joskus sanotun, että niissä kysymys ei niinkään olisi varsinaisesta ravintolasta, kuin asiakkaiden ja lähiseudun asukkaiden olohuoneesta. Brittiläinen pubi-traditio on satoja…
-
Maan tavat
Kuten Suomessa, myös muissa maissa on tapoja, joita on paitsi syytä, yleensä myös kohteliasta noudattaa. Toisaalta tapojen ja sääntöjen noudattaminen saattaa aiheuttaa ihan todellisen uhan, joka voi käydä hengen päälle, kuten tuonnempana kerron. Saavuttuani siis muutama päivä sitten Englannin Cambridgeen, käyntini ei – kuten tekstejäni aiemmin seuranneet hyvin tietävät – ollut ensimmäinen Britannian maaperällä. Olen vieraillut aiemmin myös Cambridgessa, onhan vävyni sieltä kotoisin. Ensimmäiset kokemukseni saarivaltakunnasta ajoittuvat jo 1960-luvulle ja ne jatkuivat 2000-luvun alussa varsin säännöllisesti, mutta – sattuneesta syystä – taukoa on ollut viimeiset, noin viisi vuotta. Osaltaan mainittuihin aiempiin kokemuksiin perustui myös tieto siitä, että brittiläinen keittiö ei kilpaile maineellaan maailman huippumaiden kanssa siinä, mitä tulee gourmet-tasoiseen keittiötaidon…
-
Huh hellettä
Itse asiassa, otsikko on täysin turha. Mitä sitä asiaa, jonka jokainen aistii ja omakohtaisesti havainnoi, tarvitsee erikseen otsikoida, mutta kun jotain täytyy kirjoitelman aiheesta ylle merkitä, niin olkoon sitten vaikka noin. Joskus kerrottiin tarinaa mummosta, joka talvisessa lumimyräkässä työnsi kinostuvan lumen keskellä potkukelkkaansa kohti kotia. Matkanteko oli rasittavaa ja otti paitsi voimille, myös luonnon päälle. Mummo keräsikin – suomalaiskansalliseen tapaan – sisua ja tarmoa matkan jatkamiseen melkoisen laajalla litanialla kunnon suomalaisia kirosanoja ja muita tilanteeseen hyvin sopivia ärräpäitä. Tietysti tarinaan kuului, että paikalle piti osua pitäjän kirkkoherra (kuinkas muuten). Tämä luonnollisesti moitti mummon sanavalintoja ja valisti, että tuolla menolla mummo kyllä joutuu sinne kuumimpaan paikkaan, josta hän niin monet kerrat…
-
Ja se soi, ja se soi…
Televisiosta katsotut Tangomarkkinat sen muistuttivat jälleen, että joskus tulee kiintiö täyteen. Tarkkaa ajankohtaa en muista, mutta oma tangokiintiöni täyttyi melko totaalisesti jo vuosia sitten. Ehkä kyllästyminen tapahtui vähitellen ja vaivihkaa, mene ja tiedä? Se kuitenkin on myönnettävä – kun innokkain tanssiharrastus ajoittui aikaan, jolloin lavatansseissa ja nuorisoseuraintaloilla soitettu tanssimusiikki, neljältä viidesosaltaan koostui yksinomaan tangoista – että niitä tuli väännettyä kirjaimellisesti ja urakkamitallisesti ihan tosissaan. Joten edellytykset yliannostukselle ja sen myötä kyllästymiselle olivat todelliset. Ja vaikka kevyesti liihottelevia tanssipartnereita aika-ajoin kohdalle sattuikin, ainakin pohjalaisilla nuorisoseuraintaloilla – jonne syntymäkotikuntani Vaasan maantieteellinen sijainti huomioiden, tanssiharrastukseni usein suuntautuivat – tangoa kirjaimellisesti väännettiin, kuin painimolskilla ikään. Paritanssiharrastukseni alkoi joskus 1960-luvun alkuvuosina, kun ikää alkoi olla…
-
Koukussako?
Avasin tässä päivänä eräänä television, ilman sen kummempaa tarkoitusta katsoa tiettyä ohjelmaa. Kuvaruutuun ilmestyi etäisesti tutunoloisia hahmoja. Se ei – kesäaika huomioon ottaen – ole mitenkään tavatonta. Kesän tv-ohjelmistohan muodostuu suurimmalta osin uusinnoista ja uusintojen uusinnoista. Pysähdyin hetkeksi seuraamaan ohjelmaa, ennen kaukosäätimelle annettua käskyn siirtyä eteenpäin ja muistuihan se lähetyksen sisältökin mieleen. Kysymyksessä oli ohjelma, jossa teknologiakeskeisiltä nykyihmisiltä otettiin muutamaksi viikoksi pois tämän päivän ”välttämättömyysvälineitä”, tarkoituksena todistaa välinevajeen aiheuttamat vieroitusoireet. Nuo nykyihmisen välttämättömyysvälineet, joita ilman koehenkilöt joutuivat olemaan, olivat televisio, kännykkä ja tietokone. En puutu itse ohjelmaan muuten kuin toteamalla, että vieroitusoireita, muistini mukaan melko rankkojakin, ”välttämättömyysvälinevajeesta” tosiaan syntyi. Ohjelmaa hetken seurattuani, se toi elävästi mieleen ne pohdinnat, joita mielessä…
-
Karkurit 1
Äskettäin uutisoitiin tapauksesta, jossa kaksi 13 – 14-vuotiasta poikaa oli niin sanotusti karannut kotoaan. Kun tuollaisia uutisia lukee – joita ei sivumennen sanoen, ei kovin usein julkaista – ajatukset aivan väkisin hiipivät nostalgisiin tunnelmiin lähes puolen vuosisadan taakse. Silloin kaksi edellä kerrotun ikäistä poikaa – joista Piruparka tunnustautuu olleen toinen – päätti karistaa vanhempien ja koulun kovasti rajoja asettavat elämisen kuviot ja lähteä etsimään vapaampia elämänmuotoja. Kovin hyvin ei lähtöä ollut suunniteltu. Itse asiassa, sitä ei ollut suunniteltu lainkaan. Kunhan olin saanut nostetuksi pääasiassa säästöpossun tyhjennyksistä pankkitilille kertyneet rahat (joita ei kovin paljon ollut), kävelimme ystäväni kera rautatieasemalle ja päätimme siinä, että lähdetään vaikkapa Tampereelle. Matkan päämäärä ei tainnut olla…
-
Karkurit 2
Kun Piruparka ystävineen lähes 50 vuotta sitten päätti laajentaa vanhempien ja koulun rajoja ylläpitävää ja kahlitsevalta tuntuvaa reviiriään, suorittamalla niin sanotun kotoa karkaamisprojektin, matkan ensimmäinen vaihe päätyi Tampereelle. Mikäli matkaa olisi suunniteltu etukäteen, Tampere olisi todennäköisesti ollut viimeinen paikka mihin olisimme suunnanneet. Kyllä 13 – 14-vuotiaatkin sen olisivat tajunneet, että jos maailmalle Suomesta aikoo, ei sitä nyt Tampereelle kautta kukaan ensimmäiseksi lähde. Sinne kuitenkin oli päädytty, mutta yön yli nukkuminen ja loistavaa mielikuvitusta osoittavat tarinat viranomaisille jättivät järjelle sen verran sijaa, että rannikolle oli suunnattava ja kun rahavaroja laskettiin, havaittiin, että Pori olisi paikka, jonne varat riittäisivät. Siis sinne ostettiin liput. Porin rautatieasemalle tultaessa, kassa oli huvennut niin, että jäljellä…
-
Karkurit 3
Kun kahden kotoa karkaajan matka jatkui Porista kohti Haapamäkeä, luonto otti sille kuuluvat veronsa. Toisin sanoen kumpikin ystävyksistä oli niin uupunut päivän kestäneestä kävelystä pitkin Porin katuja, että uni yllätti. Herätys olikin sitten hieman kolkonoloinen, kun konduktöörin seurassa kaksi virkapukuista poliisia herätteli karkureita. Ja mikä siinä auttoi, noutajien mukaan oli lähdettävä. Sanomattakin oli selvää, että poliisilaitokselle oltiin matkalla. Emme pyrkineet esittämään mitään kovaa no comment – linjaa, vaan tunnustimme auliisti olevamme karkumatkalla. Taisivatpa poliisi tarjota iltateetäkin, ennen kuin meidät – 13 – 14 -vuotiaat karkurit – passitettiin putkatiloihin yön viettoon. Todettakoon, että ei meitä sentään juoppoputkaan sijoitettu, vaan elelimme ”herroiksi” pahnattomassa pidätyssellissä. No, herroiksi elely saattaa sisältää hieman sarkasmia, kun…
-
Havaintoja maan tavoista
Sattuneesta syystä, Piruparka joutui tässä taannoin viettämään pari viikkoa, lääkäritkin ymmälle saaneen bakteerihyökkäyksen kohteena, tasavallan julkisen sairaanhoidon tohtoroitavana. Ajanjakso antoi tilaisuuden mielenkiintoisten havaintojen tekemiseen. Kun sairaalan sekä hoitohenkilökunnasta, mutta myös potilasjoukosta löytyi maahanmuuttajataustaa, lähtökohdat niin maan, kuin muuttajienkin tapojen tarkkailuun olivat vähintään mielenkiintoiset. Seuraavassa pari otosta tuolta kahden viikon ajalta. Ensimmäinen havainto maan tapojen noudattamisesta tuli tehtyä maahanmuuttajataustaisesta potilaasta. Kyseessä oli Suomen kansalainen, jonka juuret sijoittuivat Euroopan ja Aasian rajamaille. Sieltä lähtöisin oleva tapakulttuuri ja muiden muassa suvun merkitys tuli ilmi, kun vietimme muutaman päivän samassa potilashuoneessa. Suomalaisessa sairaalajärjestelmässä maan tapana ovat noudatettavat vierailuajat (esim. klo 15.00–19.00) ja vaikka joustovaraa lieneekin, niitä pyrittäneen noudattamaan. Kun potilaan suku…
-
Tulossa – makkarakesä
Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, kesän ja kärpästen ohella, tulevina kuukausina odotettavissa on myös runsaasti makkara-aterioita. Ne kuuluvat kesän kuvioon siksi, että grillimakkaraa vaativimpien gourmet-aterioiden valmistukseen kesägrillissä, vain harvoin riittää pitkäjännitteisyyttä nähdä vaivaa. Varsinaisen ongelman muodostaa kuitenkin se, että valtaisasta ja ylenpalttisesta makkaralaatujen ylitarjonnasta huolimatta, kunnon makkaraa ei tahdo löytyä mistään. Jossain makkaramainoksessa kysellään erittäin kyseenalaisesti: ”Lihaa vai kamaraa?”. Jos kysymys esitettäisiin suoraan Piruparalle, niin vastaus olisi ehdottomasti: ”Myös kamaraa, kiitos!” Niihin aikoihin näet, kun kamaraa (sian nahkaa) jauhettiin reilusti mukaan makkaramassaan, makkarat maistuivat todella maukkailta. Suomalaiset kuuluvat mitä suurimmassa määrin siis makkaransyöjäheimoon. Itselleni ei ole selvinnyt, miksi makkaran lihapitoisuus on ainoa kriteeri, jolla makkaraa, sen makua, laatua…