Maan tavat

Kuten Suomessa, myös muissa maissa on tapoja, joita on paitsi syytä, yleensä myös kohteliasta noudattaa. Toisaalta tapojen ja sääntöjen noudattaminen saattaa aiheuttaa ihan todellisen uhan, joka voi käydä hengen päälle, kuten tuonnempana kerron.

Saavuttuani siis muutama päivä sitten Englannin Cambridgeen, käyntini ei – kuten tekstejäni aiemmin seuranneet hyvin tietävät – ollut ensimmäinen Britannian maaperällä. Olen vieraillut aiemmin myös Cambridgessa, onhan vävyni sieltä kotoisin.

Ensimmäiset kokemukseni saarivaltakunnasta ajoittuvat jo 1960-luvulle ja ne jatkuivat 2000-luvun alussa varsin säännöllisesti, mutta – sattuneesta syystä – taukoa on ollut viimeiset, noin viisi vuotta. Osaltaan mainittuihin aiempiin kokemuksiin perustui myös tieto siitä, että brittiläinen keittiö ei kilpaile maineellaan maailman huippumaiden kanssa siinä, mitä tulee gourmet-tasoiseen keittiötaidon kuuluisuuteen. Siitä huolimatta, britit ovat ilmeisen tyytyväisiä omaan ruokakulttuuriinsa ja mitäpä muilla on siihen nokan koputtamista, olivatpa omat tavat ja tottumukset miten hienostuneita tai intelligenttejä tahansa.

Maan tapojen konkreettinen muistiin palauttaminen alkoi heti saapumisiltana. Ja edellä mainittu saarivaltakunnan ruokakulttuuri näytteli siinä pääosaa. Tarjolla oli brittiläistä kansallisruokaa nimeltään fish and chips eli rasvassa uppopaistettua turskaa, samoin käsiteltyjen lohkoperunoiden kera. Kuvioon kuuluu, että mainitut ateria-annokset haetaan läheisestä myyntipisteestä paperiin käärittynä (ei sentään enää sanomalehti sellaiseen, kuten vielä 1960-luvulla oli tapana). On myönnettävä, että se oli oivallinen tapa aloittaa maan tapojen mieleen palauttaminen. maistuvaa, ilman sen suurempaa hienostelua.

Toinen maan tapa, johon ei voi olla törmäämättä, jos vaan astuu jalallaan ulos neljän seinän sisältä, on Britanniassa käytössä oleva vasemman puoleinen liikenne. Olen aiemmilla käynneilläni liikkunut joko yleisillä kulkuneuvoilla tai sitten istunut auton kyydissä ja omakohtaiset kokemukset vasemmanpuoleisesta liikennekulttuurista perustuvat ainoastaan jalankulkijakokemuksiin. Saapumistani seuraavana päivänä minut kuitenkin istutettiin polkupyörän satulaan ja ei kun liikkeelle Cambridgen liikennevilinään. Soluttautuminen – vaikka vain lihasvoimalla ja kahdella pyörällä kulkevalla ajoneuvolla – muun, vasemmanpuoleisen ja kohtalaisen vilkkaankin lauantailiikenteen sekaan oli todellinen koettelemus. Uskon, että moni brittiautoilija manasi tai vaihtoehtoisesti siunaili, kun näki Piruparan sopeutumassa maassa maan tavoille ja tässä tapauksessa sen vasemmanpuoleiseen liikenteessä. Ja kuten alussa totesin, sen verran uhkarohkeaa ja itsesuojeluvaistosta vapaata luonteenlaatua moinen edellytti, että ei siinä hengenlähtökään kaukana ollut. Toki maan tapojen muistiin palauttamistoimia seuraa jatkossakin, sillä maan tavat edellyttävät sopeutumista sekä lyhyillä visiiteillä, pidemmistä oleskeluista ja suoranaisesta maahan muutosta puhumattakaan.