”Väärin sammutettu”

Tässä keskinkertaisilla älynlahjoilla varustettu, tavallista rahvasta edustava kansalainen joutuu jälleen kerran huuli hämmästyksestä pyöreänä ihmettelemään maailman menoa. Kysymys on joulukuussa alkaneesta panttivankidraamasta, jossa suomalaispariskunta ynnä itävaltalaismies kaapattiin panttivangiksi Jemenissä.

Puuttumatta siihen maksoiko joku lunnaita tai kuka se joku mahdollisesti oli, se on sanottava, että ainakin suuren yleisön näkökulmasta katsottuna, lähes viisi kuukautta kestänyt, varsin niukasti uutisoitu, panttivankitilanne päättyi kohtuullisen onnelliseen lopputulokseen. Joka tarkoittaa, että kaikkien vankina olleiden henki säilyi. Siihen nähden vaikuttaa vähintäänkin oudolta, että joidenkin itävaltalaislähteiden mukaan, toiminta perustui ”väärään sammutukseen”.

Myönnän vajavaisen tietämykseni siitä, missä piilevät ne valtioviisauden keskeisimpään olemukseen vaikuttavat tekijät ja mikä mahtaa olla kansainvälisen diplomatian se keskeisin sisältö, jolla vangit olisi kaikkia taiteen sääntöjä noudattaen pitänyt vapauttaa. Jo se, että tiedotus panttivankitilanteesta on ollut koko ajan niukkaa, on luonnollisesti ollut perusteltua, eikä ainakaan niistä puitteista ole paljastunut seikkoja, josta voisi suoralta kädeltä esittää ”väärin sammutettu” – kommentteja.

Mikä sitten mättää? Tämän kirjoittajalla ei ole kanttia ruveta väittämään, ettei noiden. lähes viiden kuukauden aikana, olisi saatettu Suomen taholta tehdä virheitä. Se on jopa todennäköistä. Mikään organisaatio, ainakaan Suomessa (tuskin edes Itävallassa), ei omaa sen kaltaista ammattiosaamista ja rutiinia, että voisi varmuudella vakuuttaa vaikeissa panttivankitilanteissa toimivansa ehdottoman oikein ja ilman mitään virheitä. Ja herkät neuvottelutilanteet jopa lisäävät virheidentekomahdollisuutta.

Se lienee kuitenkin pääasia, että vangit ovat vapautettu. Se lipsuttiinko ”sammutusmenetelmissä”, lienee asioiden tärkeysjärjestyksen kannalta vähintään toisarvoista. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että mahdollisiin virheisiin tai jopa virheistä epäilyihin, voisi suhtautua välinpitämättömästi tai ylimielisesti. Uskon, että Suomen ulkoministeriössä (ehkä myös puolustusministeriössä) tilanteet tullaan käymään tarkasti läpi ja analysoidaan kaikki niihin liittyvät yksityiskohdat. Ja jos puutteita tai suoranaisia virheitä löytyy, ne myös kirjataan vastaisuuden varalle huomioon otettavaksi.

Olen ymmärtänyt, että viralliset valtiolliset tahot niin Suomessa, kuin Itävallassakin, ovat julkisuuteen esittäneet tyytyväisyytensä keskinäisiin toimiinsa. Se ei tietenkään takaa, ettei ”pinnan alla” olisi selvitettävää. Nyt noussut kohu onkin mitä ilmeisimmin osa itävaltalaislehden levikinedistämistoimia. Toivotaan, että ne myös sellaiseksi jäävät.