Aukko miehen mukaan

Mauri Pekkarinen – julkistaessaan mukaan lähtemisensä keskustan puheenjohtajakisaan – ilmoitti löytäneensä kilpasiskon ja -veljien joukossa Maurin mentävän aukon. Aukko lienee todellinen. Ei Mari Kiviniemen, Timo Kauniston ja Paavo Väyrysen rintama niin tiivis ole, ettei siitä jatkossa löytyisi vielä muitakin aukkoja. Ja vaikka Mauri ei sisään livahtaakseen mitään hehtaariaukkoa tarvitsekaan, aukon takana oleva tila edellyttää täyttäjältään myös muuta, kuin pelkästään fyysistä mittavuutta.

  Aina kun julkisiin tehtäviin ollaan etsimässä uusia nimiä, puhe kääntyy saappaiden kokoon. Epäillään, ovatko saappaat, entisen toimenhoitajan jäljiltä, uudelle ihmiselle liian suuret ja täyttääkö tulokas saappaiden mitat. Avainkysymys kuuluukin, vastaako puolitoista metriä Mauria, kahta metriä Mattia? Ja vaikka lopullisesti asiasta päättävät tietenkin maajussit ja -justiinat kesän korvalla Lahdessa, julkista keskustelua tullaan käymään pitkin kevättä kautta koko median ja myös muualla, missä aiheesta kiinnostuneita ihmisiä toisiaan kohtaa.

  Pekkarisen löytämästä, Maurin mentävästä aukosta ei ollut vielä tietoakaan, kun Piruparka runsas kuukausi sitten eli 19.1. kirjoitti tällä samalla palstalla: ”Vaikka kokoeroa onkin, kyllä Mauri Pekkarinen kokemuksellaan aina yhden Vanhasen saappaan täyttää – ehkä jopa molemmat.” Näkemystä ei ole syytä muuttaa. Myönnettävä toki on, että näin pakinan puurtajan näkökulmasta, Pekkarinen ei varmasti tule olemaan yhtä herkullinen kohde, kuin mitä Vanhanen on ollut lähes koko puheenjohtaja- ja pääministeriuransa ajan.

  Pekkarisen naisasioista kolumnistit tuskin saavat jutun juurta – niiden oikeudessa selvittämisestä puhumattakaan. Sen verran Pekkarinen on myös vuosien saatossa päässyt loistamaan asioihin perehtymisellään ja sitä kautta kertyneellä asiantuntemuksellaan, että ainakaan huonomuistisuus, ei ole päällimmäinen asia, joka häntä uskoisi vaivaavan. Toki vaalirahasotkun yhteydessä, myös Pekkarisen nimi vilahteli – kenenpä kepulaisen kansanedustajan ei olisi vilahdellut – mutta yllättävän nopeasti nimi kaikkosi – ainakin siitä joukosta, missä suurimmat lurjukset esiintyivät.

  Pekkarinen lupasi tuoda särmää ainakin keskustan, mutta toivottavasti myös valtakunnan politiikkaan. Olen ymmärtänyt myös, että politiikan katoaminen politiikasta ja pelkän retoriikan tunkeminen tilalle, huolestuttaa Pekkarista. No, ehkä peiliin vilkaisukin hieman helpottaisi. Toisin sanoen, kyllä Pekkarinenkin retoriikan hallitsee. Saattaa olla, että aika kultaa muistot, mutta kyllä Lipposen ja Pekkarisen sananvaihto aikoinaan eduskunnassa oli ajoittain jopa herkullista seurattavaa.