Ennenaikaista?

Pääministeri Juha Sipilä hehkutti työmarkkinajärjestöjen aikaansaamaa sopimusta ja sanoi viettävänsä parasta päiväänsä pääministerinä. Hyvä niin. Tai sitten ei. Hieman pakkopullan makua tilanne kuitenkin sisältää. Sen verran nihkeää sopimuksen neuvotteleminen oli, että vaadittiin yli kymmenen kuukautta ja viisi erillistä yritystä, ennen kun lopputulos syntyi ja mikäli kehon kieltä haluaisi tulkita, ihan kaikkien hallituspuolueiden edustajat eivät tiedotustilaisuudessa olleet aivan yhtä riemuissaan kun Sipilä. Eräiden muidenkin viitteiden perusteella voisi sanoa, että ainakaan kokoomuksen piiriin ei Sipilän riemu täysin yltänyt. Joka tavallaan oli ymmärrettävääkin, sillä koko yhteiskuntasopimuksen nimeä alunperin kantava hankehan on profiloitunut nimenomaan pääministerin itsensä läpi runnaamaksi projektiksi.

Kun pohdin tämänkertaisen mielipidekirjoitukseni otsikkoa, mietin, että onkohan Sipilän riemu ennenaikaista. Toivoa tietenkin sopii, että ei. Sen verran kuitenkin epäilys hiipii mieleen, että ei tarvitse olla pessimisti – realismi riittää – jos epäilyksen häivä käy mielessä ja pääministerin ilo ja riemu saattaa osoittautua ennenaikaiseksi. Sikäli kun ymmärsin, hallituksen tavoitteista eli työllisyysasteen nostamisesta 72 prosenttiin ja 110 000 uuden työpaikan luonnista nyt aikaansaatu sopimus tulisi toteuttamaan noin kolmanneksen. Matemaatikot ovat laskeneet ja ennustajaeukot katselleet kristallipalloistaan ja korttipakoistaan, mitä tuleman pitää. Eikä paikallislehden palstanpitäjällä tietenkään ole esittää pätevämpiä lukuja tai ennusteita. Sen verran näiden tasavallan hallitustasolta esitettyjen laskelmien seuraamisesta kuitenkin on kokemusta, että laskelmat osoittautuvat varsin usein pelkiksi toiveiksi.

Nyt työmarkkinajärjestöjen kesken aikaansaatu sopimus, joka toki edellyttää vielä Sak:n liittojen hyväksymistä, saattaa antaa mahdollisuuden niin kovasti kaivattujen uusien työpaikkojen luomiseen. Mutta käykö niin, kuin haaveillaan? Ei olisi ensimmäinen kerta, kun valtiovallan taholta yhtiöille järjestetyt edellytykset uusille investoinneille ja sen myötä uusille työpaikoille valuisivat yhtiöiden omistajille jaettuihin osinkoihin. Se kun joskus – tai melko usein – tuntuu poliitikoilta unohtuvan, että yhtiöiden ensisijainen tehtävä ei ole työllistää suomalaisia, vaan ennen kaikkea hankkia voittoja omistajilleen.

Toivoa toki sopii, että Piruparka olisi väärässä, mutta senhän tulemme näkemään. Oli pääministeri Sipilän riemu sitten ennenaikaista tai ei, se kuitenkin lienee todistettu, että työmarkkinajärjestöillä on edelleen kykyä sopimiseen, tällä kertaa jopa melkoisen paineen tai peräti painostuksen alla.