Yhteiskunta

Vastakkainasettelua

Kansalaisaloite eläkeläisten taitetun indeksin muuttamisesta (palauttamisesta) palkkaindeksiksi, on saanut ihmeteltävän ristiriitaisen ja suoranaiseen vastakkainasetteluun yllyttävän vastaanoton. Jostain sattui silmään vertaus, että eläkeläiset olisivat syömässä lastensa ja lastenlastensa eväitä näiden pöydästä. Vaikka vertaus on raflaava ja sopii tietenkin kansalaisaloitetta vastustavien retoriikkaan, se kuitenkin on – niin sanoakseni – puhdasta potaskaa.

Suomalaisesta eläkejärjestelmästä ja eläkerahastoista on esitetty vuosien saatossa monenlaisia lukuja ja tilastoja ja ennen kaikkea ennusteita. Meitä suuriin ikäluokkiin kuuluvia pidettiin vielä jokin aika sitten porukkana, joka tulee räjäyttämään niin sanotun eläkepommin jonka ennusteiden mukaan piti tuhota kaikki tulevien sukupovien eläkemahdollisuudet. No, tänä päivänä taitavat jo kutakuinkin kaikki suuriin ikäluokkiin laskettavat eli 1945 – 1950 syntyneet elossa olevat ihmiset olla pääsääntöisesti jo eläkeläisiä ja silti eläkerahastot pullistelevat eläkerahoja ja mikäli olen ymmärtänyt, pelkästään niiden sijoitusten tuotot ovat sitä luokkaa, että niillä maksellaan valtaosa eläkkeistä.

Matemaatikot ovat matemaatikkoja ja vaikka heidän laskelmansa kymmenien vuosien päähän vaikuttavat täysin utopistisilta, ei tällainen paikallislehden palstanpitäjä lähde vertailemaan kenen heistä sana on painavampi tai perustellumpi. Kunhan totean, että eipä toteutunut se eläkepommikaan jonka “laskelmien ja ennusteiden mukaan” suurten ikäluokkien piti laukaista.

Mutta kun eläkerahastoista puhutaan, silloin puhutaan sen suuruisista rahasummista, että kenen tahansa aivolohkossa pitäisi kellojen soida varoittaakseen siitä, että sellaisten summien hallinnoinnille halukkaita on jonossa tulossa. Sen takia Eläketurvakeskuksen ja muiden laitosten lobbarit ja muut mielipidevaikuttajat ovat olleet ahkerasti liikkeellä manipuloimassa niin poliitikkojen, kuin tiedotusvälineidenkin kantoja.
Jos asia ja aihepiiri ei olisi niin vakava, voisi huvittuneena seurata, kuinka runsaasti piparipurkille pyrkiviä ahneita kanssaihmisiä on olemassa eli kiinnostusta eläkerahastojen varallisuuteen riittää ja kuinka nämä piparivarkaat yrittävät selitellä piparkakkuhimoaan. Ei se tietenkään ensimmäinen kerta ole, sillä aina jos jossain on pipareita purkissa, niin aina siellä ottajia riittää. Ja mikä surkeinta, he pitävät yhteisellä piparipurkilla käyntiä jopa oikeutenaan.

Comments Off on Vastakkainasettelua